Vuosi 2007

JOULUKUU

23.12.2007

Joulu on jo ovella.... :)

Aikaa on vierähtänyt, töitten ja Nella-tontun parissa, verkkokurssikin on jäänyt liian vähälle huomiolle! Pitää ottaa itseään niskasta kiinni oikein topakasti, kunhan tämän Joulu on ohi ja valtaisista ruokamääristä on toivuttu.. :)

Nella voi hyvin (niin hyvin kuin mamman kanssa voi, heh..), on ollut aktiivisesti valkoisena tonttuna mukana joulukoristeluissa, pakannut ystävien lahjoja (no, ainakin kastellut lahjapaperit märällä kuonolla tökkimällä), miltei ominut ne itselleen, jos jotain mielenkiintoista paperin piiloon on meinannut mennä ja koira pitikin pistää siksi aikaa häkkiinsä lepäilemään, kun sen lahjat pakattiin.. Ettei mennyt parempiin suihin jo ennen aikojaan...

Nyt on kuitenkin LOMAA ja varmaankin paremmin aikaa myös päivitellä tapahtumia (eiköhän niitä tuon tonttutytön kanssa tule, kuten yleensäkin..). Tässä kuitenkin pari kuvaa tältä päivältä ja

Haukkumaisen Hauskat Joulun ja Onnellisen Uuden Vuoden 2008 toivotukset kaikille!

 "Tämäkö muka joulukuusi... hahhahhaa!!"

9.12.2007

Nellan iskä on paras iskä!! :)

Tänään, Messukeskus, Voittaja 2007, Suuret ONNITTELUT Sir Robinille, josta leivottiin sekä ROP että RYP!!! Hienoa iskä, Nella lähettää suuria ja märkiä onnittelumuiskuja!! Pirjolla on todella hieno ja suuri valkoinen MIES isoilla kirjaimilla kotonaan (tarkoittaen nyt kyllä sitä karvaista...), hih!

Pahus vaan, kun kamera ei oikein pystynyt tarkentamaan kunnolla niin kauas (juu juu, eikä käsien hirveällä hermotärinällä ollut asiaan tietenkään mitään vaikutusta...)! Ehkä Maarit saisi toimitettua paremmalla kameralla otettuja otoksia RYP-voittajasta!

Täytyy vielä tässäkin kiittää Maria hienosti hoidetusta esittelystä, hän antoi Robinin askeleeseen sitä lentoa ja meininkiä, jota siitä jääkarhusta löytyy, kun sen vaan saa esiin! Oli hienoa olla paikan päällä katsomassa tätä, kyllä siitä väkisinkin herkistyi! Aivan ainutlaatuista! 

Muuten näyttelystä tarttui mukaan aivan ihana tiffany-lasityö, valkoinenpaimenkoira, kuinkas muuten ja t-paita, jonka teksti mielestäni kuvasti parhaiten meidän, minun ja Nellan, välistä suhdetta... Ei, siinä ei lukenut "Rakkaus on lumivalkoinen" (vaikka sitähän se toki on, hih), vaan "Tassun alla"!! Aika varmaan näyttää, kumpi meistä sitä paitaa tulee päällään pitämään... :)

4.12.2007

Lunta tulee edelleen!

Eilen oli mukava iltalenkki, lunta (no, vähän sellaista lumiräntäseosta) sateli aika tiheästi, maa oli valkoinen ja Nella oli aivan tohkeissaan! Edelleen vähän tuppaa vetämään pätkittäin hihnassa, mutta sitten se taas unohtuu, juu, kunnes taas uusi, aivan iiiihana tuoksu osuu kuonossa oleviin reikiin.... Siis sain muistutella hihnasta aika ajoin lenkin alussa, se on se mystinen 10 minuutin alkumatka, joka tuppaa olemaan vähän haipakkaa... :)

Käveltiin taas aika pitkä lenkki, oli ihanaa (vaikka oli pakko sohjolumen takia pitää kumisaappaita, joita inhoan, kun ne muljuu jalassa, ei ole niin "istuvat" kuin lenkkarit..), valkoista joka puolella, sade taisi pitää useimmat sisätiloissa, mutta sieltä täältä kuului välillä innostuneita koiran haukahduksia, joista vain pari sai Nellan kääntämään päätä äänen suuntaan. Vain kynttilät tien poskesta ja joululaulujen ja kulkusten ääni puuttui taustalta.... :)

Otin oikein itseänikin yllättävän riskin.. Päästin Nellan vapaaksi (max. 2 minuutiksi, kun sitten emännällä alkoi tuntua jännityksestä jo vatsahaavan stressioireita...) ja heittelin sille lumipalloja vastakkaisiin suuntiin yhdellä metsäpolulla, missä oli suht' hyvä näkyvyys pitkälle eteen ja taakse. Yritin pitää sen niin kiireisenä lumipalleroiden kanssa, ettei se ehtisi kiinnostua mistään puskassa vilahtavasta töpöhännästä! Lopulta pyysin sen luokse, kytkin kiinni, huokasin helpotuksesta ja nakkasin vielä pari luminokaretta koiralle osoittamaan, ettei se hauskuus aina kiinnikytkentään lopu. Ja uskomatonta: muutaman metrin käveltyämme jänis juoksi polun poikki n. 10 metrin päästä! Sain kuitenkin Nellan hallintaan hyvin kumartumalla taas ottamaan hieman lunta maasta.. hihi... lumihöpö otus...

Lumi muutenkin on ihan päällikköä (niin, olen katsonut BB:tä..)!

Muutama ohituskin on mennyt loistavasti nyt hihna ihan löysällä, koiran kontakti on hieman alempana kuin toivoisin (niin, siinä kädessä missä piileksii luminokare), mutta ei kiinnostu toisista koirista ainakaan! Jopa se pieni, kiukkuinen koira tuossa lähikulmassa aitansa takana vahtimassa ei saanut Nellaa hermostumaan, eikä edes piippailemaan levottomana halutessaan hyppiä aidan vierelle katsomaan mikä siellä räksyttää, kun mamma rauhallisesti vaan pyysi Nellaa toiselle puolelleen ja otti hitusen lunta hanskaansa.. Kyllä on tyttö ollut niin kehujen arvoinen!

Tänään tyttö oli ensimmäistä kertaa sitten ottanut jotain yksin päivällä kodin kuningattarena ollessaan (siis olohuoneesta).. Mamma oli kiireissään aamulla jättänyt omat leggingsinsä sohvan reunalle vaatteita vaihtaessaan. Ja Nella oli ne poiminut siitä. Löytyivät olohuoneen lattialta. Mytyssä. Kuolaisena. Ei sentään ollut repinyt niitä tai pissinyt päälle.. :) Hihi... Sieluni silmillä osaan nähdä, kuinka se on maannut lattialla selällään, takajalat levällään, etujaloilla housuja eestaas vatkaten ja haukkaillen, pitänyt sitä hassua mielihyvä-öripörimurmutustaan, jota aikoinaan vauvana mamman pikkuhousujen kanssa... No, ei sentään tullut housut päässään ovelle vastaan... :) Voi tätä äitin pientä karvamahaa...

2.12.2007

Lunta, vihdoinkin! :)

Olimme yöllä pitkällä "yöjuoksulla" taas, Nella viiletti fleksissä ees taas ja sitten mentiin vielä vapaana juoksemaan koirapuistoon, jossa tapansa mukaan koiruus löysi jälleen kolme tennispalloa! Koska ne selvästi oli tosi kiinnostavia toisten koirien tuoksuineen, niin käytin tilanteen heti hyväkseni ja treenattiin seuraamista neljä pätkää pallon avustuksella ja palkka oli joka kerralla ainakin mieluinen!

Ai niin, hämmästyksekseni huomasin, että mamman Casino-voitto menikin sitten parempiin suihin... Ostin koiralle possun puffineniä, puffikorvia, Raskeja ja vaikka mitä... No, ei se koira pelkästään niistä nauttia saanut, ensin vaadittiin hieman kärsivällisyyttä, hihi...

Mitä mahtaisi näyttelytuomari tuollaisesta kuonosta sanoa... "Pigmentti kirsussa epänormaalin vaalea..." :)

Tänään sitten tuli ihan reippaasti lunta! Toki nyt illalla se on jo alkanut taas hiipua vesisateen avustuksella, tosi tylsää... Mutta ainakin päivällä Nella oli aivan innoissaan! Tällä kertaa se ei hetkeksikään jäänyt ihmettelemään sitä valkoista höttöä, vaan kirmaili intoa piukalla! JIIHAA!

Pitäisi vaan varmaan ostaa blondausainetta, kun koira näyttää taas niin kermankellertävältä puhtaan valkoisessa lumessa... Jälleen sai huomata, että nämä ovatkin enemmän luonnonvalkoisia paimenkoiria.. 

MARRASKUU

29.11.

Pupujen vallankumous Hämeenkylässä...

Voi jestas, toissailtana oli oikea viettihirmuisen koiran omistajan painajainen pellolla.... Käveltiin kahden pellon läpi lenkillä ja emäntä ällistyneenä ensimmäiselle pellolle astuessa katsoi huimaa rivistöä pupuja. Niitä istuskeli hieman hajanaisessa rivissä 11 kpl!! Ihan totta! Mieletön määrä!

Nellalla silmät alkoi loistaa kuin Tsernobylissä, sen koko kroppa oli aivan jäykistynyt ja hengityskin katkonaista. Koira oli fleksissä, emäntä kiitteli itseään, että oli laittanut vielä joustavan palan fleksin ja valjaitten väliin, jos koira ottaa ritolat. Saa sitten vähän sellaisen maanpinnan myötä tapahtuvan benjihypyn totaalisen pysäytyksen sijaan...

Yllätys oli suuri, kun "Ohi"-käskyillä ja pikkuisilla luminokareilla koiran huomio siirtyikin pupuista mammaan! :) JESS!! Vaikka puput sinkoilivat vauhtiin yksi kerrallaan, koira vain vilkaisi niihin ja kuultuaan käskyn palasi taas mamman kanssa lumileikkeihin. HIHII!! Pellon loppupäässä käveltiin taas vain eteenpäin, eikä koira hakemalla hakenut uusia pupuja ilman leikitystäkään. Seuraavan pellon alussa olikin sitten taas uusi rivistö, 7 pupua! Ei muistu mieleen, onko näitä töpöhäntiä NÄIN montaa aiemmin yhdellä lenkillä nähty... Ihan kuin niillä olisi ollut omat porukat, "Koulupellon jengi" ja "Linnaisten jengi"! :)

Eilen illalla Nellalla olikin lapsenvahti kotona, naapurin täti oli hoitamassa Nellaa, kun mamma lähti Grand Casinolle... ;) Tyttö oli taas ollut kuulemma oikea enkeli hoidettavaksi. Temppuja olivat tehneet ja pepputreeniäkin mamman toiveitten mukaan, oikein tuli kännykällä kuva treenistä todistusaineistoksi! Hyvä lapsenlikka! :) Mamma voitti Nellan syntymäpäivällä (nro 22) ruletista 70 euroa Casinon tarjoamalla panoksella, joten se oli puhdasta voittoa se!

Tänään (vapaapäivä) tehtiin taas pitkä lenkki pelloilla, tyttö paineli fleksissä 2/3 lenkistä ja oli oikein taas elementissään. Vaikkei pupuja näkynyt, niin olin aivan varma, että sellainen kuitenkin jostain aineistuu esiin, jos likan vapaaksi päästän, joten otin varman päälle, enkä ottanut riskejä. Lenkin jälkeen olikin molemmat koirakon jäsenet ihan poikki. Oli ihana ilma, mukava pakkanen, kuiva ja hieman luminen keli, aurinko paistoi! Ja Nella sai nykyään niin harvinaista lenkkiä valoisaan aikaan.

Kyllähän siitä huomasi, että emäntä oli ollut yhden illan poissa kotoa. Kovasti yritti tyttö taas normaalihihnassa vetää ja vinkui ja valitti lenkille lähtiessä (josta johtuen lenkille lähtö venähti aika lailla, kun tarkoitus ei ole palkata sitä ininää lenkille lähdöllä). Siskolikan omistaja tuossa "epäilikin" jo, että josko Nella on viime aikaisista kokeiluista päätellen käynyt omaa verkkokurssiaan "omistajan käytöshäiriöistä" mamman töissä ollessa ja se kokeilee kurssilla oppimiaan keinoja sitten mammaan iltasella... HAH HAH! :) Vaikka mitä kokeilee, ei kuitenkaan päätään läpi saa, ei tule otus saamaan "hyväksyttyä" arvosanaa niistä kotitehtävistä!

No, mammalla alkaa oma "käytöshäiriöiden anatomia" -kurssi nyt viikonloppuna, josko sieltä sitten saa taas hyviä vinkkejä oman koiransa manipulointiin!

Yksi ihmettelemäni ongelma taitaa pikkuhiljaa alkaa poistumaan jo nyt ennen kurssia, Nellalla kun on ollut taipumusta haukkua muutaman kerran ja sitten ulvoa karmivasti kuin susi, aina kun lähden töihin tai kauppaan. Olenkin jäänyt vaanimaan oven taa ja kopauttanut ulko-oveen kerran heti kun joku ääni kuuluu ja se on loppunut kuin seinään! Tyttö keskittyminen yksinjättöaariaan katkeaa ja voilá, sen jälkeen se on hiljaa. Nyt on mennyt jo pari aamua niin, ettei kuulu enää mitään! Taas JESS! :) Tosin en tiedä, josko se sitten aloittaa 10 minuutin kuluttua uudelleen..... Höh, toivottavasti ei.

22.11.

Lisäys myöhemmin: Voi jehna mikä päätös tälle päivälle...

Päästin Nellan vielä pihalle nyt illalla myöhempään, 5 minuutin kuluttua menin hakemaan tyttöä sisälle ja koiraa ei näy missään. Kutsuin sitä hiljaa (on se ennenkin ollut mäntyjen takana piilossa kurkkimassa parkkipaikalle päin), ei näy koiraa. Vihelsin hiljaa jo vähän säikähtäneenä ja astuin ulos ovesta, kun koira hiipii naapurin aidan takaa ovelle. Se oli päässyt aitauksesta! Luulin sen jo loikanneen aidan yli (mikä olisi katastrofi!!!), mutta otettuani sen sisälle menin sydän pamppaillen vielä tarkastamaan toisen portin... joka oli AUKI! Koira ei sitä auki saa, koska hakanen on tosi tiukka ja vielä ulkopuolella, eli tassukaan ei siihen voi vahingossa osua. Joku on siis avannut sen portin. Voi helkutti!!!! Kuka voi olla niin tyhmä??? Luojan kiitos, tuo koira oli kai vaan kiertänyt talon ja tullut takaisin kotiin.... Kyllä on sydän vieläkin aivan rytmihäiriöissä!!!

Nellalla "kuukautis"-päivä... :)

Eli siis tytöllä täyttyi tänään 1 v 9 kk, hih. "Merkkipäivän" kunniaksi emäntä lisäsi Pedigree-sivulle Tulokset-osion, johon kirjasi niiiin kauan sitten tehdyn pentutestin tuloksen ja jo kauan  odotetun virallisen lausunnon Nellan lonkista ja kyynäristä. Niin, emäntä haki tulokset eilen postista ja jo ennen kuin ehti kotiinmenevään kyytiin astua, kiskoi jo kuorenkin auki.. Ja se piristi päivää hieman: tytön vasen lonkka koki "ihmeparannuksen" sillä papereiden liittokierroksella, tulos oli vasen B (eikä C, kuten kuvat ottanut lääkäri arvioi, tosin mainitsihan hän, että se saattaa olla myös B) ja oikea odotetusti C.

Pentutestistä pitääkin kommentoida vähän.. Niin se koira muuttuu, kun ikää tulee (iän lisäksi emäntä antaa kasvaa vapaasti, grr...), tulokset sanovat, että ei ole kovin utelias ja rohkea, no, rohkeus on vieläkin vähän tilanteen mukaan vaihtelevaa, mutta utelias se ainakin on, oikein isosti! Eilen illallakin lenkillä, heti, kun joku ovi jostain aukesi, oli tämä pää viidentenä jalkana menemässä kohti "kuka tulee, mistä tulee...!!". Eikä auta, vaikka kuinka sille hokisi, että uteliaisuus tappoi kissankin, korkeintaan vastaukseksi voisi tulla "Mutta mä olenkin KOIRA!". Saalisvietistä, "epävarmuuden jälkeen syttyy", juu, no nyt sitä epävarmuutta melkein jo välillä tuohon saalisviettiin kaipaisi... Se kun meinaan syttyy jo ulko-ovella eikä sammu millään, palaa koko ajan vaan roihulla! :)

Taistelutahdosta voisi sen verran sanoa, että se pitää kyllä paikkansa edelleen, että epävarmuutta siinä aluksi on. Likka ensin vähän tuntuu jopa tuttujen ihmisten kanssa tarkkailevan, että voiko tämän kanssa taistella (esim. narulelulla tai patukalla), mutta innostuu kyllä tosissaan, kun sille vähän antaa merkkiä "Anna palaa!". Emäntää se kyllä toki vimmalla riepottaa leluineen, ilman minkäänlaista epävarmuutta! :) 

Tulokset osio oli laitettava näkyviin, jotta Nella ei tuntisi itseään niin orvoksi, kun parilla muulla siskolla on meriittejä vaikka Nellan sivuille jakaa... Joten edes jotain tuloksia tännekin piti laittaa, olkoonkin vaikka vaan pentutestiä ja terveystuloksia... :) Älykkyystestin tulokset pysyköön nyt kuitenkin vain tällä sivulla.... :) Toivottavasti sinne sitten joskus hamassa tulevaisuudessa ilmestyy esim. BH:n hyväksytty tulos, mutta ainakin luonnetestissä olisi tarkoitus tytön kanssa piipahtaa. Riittääköhän luonnetestin pisteytys-taulukko tämän hepulihurtan arviointiin...?

Nellalla jatkuu hieno kotikäytös, koti on samalla tavalla sotkuinen kotiintullessa kuin sieltä lähtiessä! :) 

Aamulla taas muuten törmäsimme yhteen hauskaan mummeliin... Emäntä siinä sitoi kakkapussin suuta solmuun ja hanska putosi kainalosta. Emäntä laiskana ojentaa kättään kohti hanskaa (kuin odottaen sen hyppäävän merkistä takaisin käteen) ja Nella poimi sen epäröimättä suuhunsa ja ojensi nätisti käteen. Ja yht'äkkiä takaa kuuluu kimeä vanhemman naisen ääni: "Voi hellantuutelis sentään toista, kuinka kiltisti nosti äidin käsineen maasta!". Nella innostui niin kovin tädin äänestä, että melkein haki naisenkin minulle siihen samaan syssyyn... :) Onneksi täti ei säikähtänyt mitenkään, vaan rapsutteli Nellaa ihaillen.

Huomenna pitääkin taas pistäytyä postissa, tällä kertaa noudettavana on lähetys, joka sisältää Canicross-vyön emännälle... HAH HAH HAA! Meinaa mamma vähän ottaa kyytiä koiralta... Kun ei vain saisi naamaansa ruvelle ja polviaan puhki...

20.11.

Nella-neiti on siisti koira.. :)

Neitonen on ollut ensimmäistä kertaa elämässään nyt sekä eilisen että tämän päivän kotona niin, että mamma jätti portin laittamatta olohuoneen oviaukon eteen. Eli koiralla on ollut mellestystilaa myös olohuoneessa ja... Mamma on ollut niin ylpeä, kun koti on ollut ihan samanlainen kotiintullessa kuin oli aamulla sieltä lähtiessäkin!

Mamma oli melkoisen varma siitä, että jotkut asiat, jotka oikein kovasti tytön mieltä kiinnostavat (mm. pari pientä kukkaruukkua olohuoneen pöydällä, kirjahyllyssä olevat esineet jne.) joutuvat 100%:n varmuudella tutustumaan Nellan suuhun ja tassuihin läheisestikin, jos prinsessan jättää niiden kanssa vapaasti tuttavuutta tekemään. Mutta ei, ilmeisesti ne ei sitten kiinnosta yhtään enää, jos mamma ei ole paikalla kieltämässä niihin koskemista! :))

Eilen mamma jo ovella veti henkeä ennen sisääntuloa, että jaksaa sitten siivota ja kyllä melkein ilon kiljaisu kurkusta ulos pyrki kun ympärilleen sisällä katsoi. Ainoa ero oli koirassa, joka hieman "vapaudestaan huumaantuneena" tuntui haluavan kiivetä taas syliin, oli rauhallinen tervehtiminen jotenkin unohtunut ja suuri ilo mamman luottamuksesta pyrki yli äyräiden.. :) Siitä riemusta epäluuloisena piti käydä kotia vähän tarkemmin läpi, oliko vaikka jotain hävinnyt jostain, jos koiruli oli vaikka syönyt iloissaan jotain mielenkiintoista, mutta ei mikään näyttänyt edes kadonneen!

Tänään oli nyt sitten ilmestynyt postilaatikkoon postiennakkolappu. En vain ehtinyt enää postiin hakemaan Nellan liitosta tulleita tuloksia, siis huomenna palaillaan asiaan! 

12.11.

Aamulla tyttö oli kuin enkeli!

Viikonlopun riekkumisen jälkeen taas hämmästyttävä muutos! Taitaa olla jokin jakautunut persoonallisuushäiriö tuolla koiralla.... Muuta en enää keksi.

Nyt illalla kuitenkin tehtiin valkkarifoorumilta löydetty "koirien älykkyystesti". :) Hih hih! Tai ehkä oikeastaan "Voi ei...." (lopputulosta ajatellen). Lyhensin tehtävät tähän kirjoittaessani, mutta linkki testiin tässä :

1. Toimi kuin olisit menossa koirasi kanssa lenkille. 

Reaktio ja pisteet: 5 pist. Nella juoksi eteiseen luokseni heti.

2. Herkkupalan peittäminen kulholla ja sen sieltä ottaminen.

Reaktio ja pisteet: 4 pist. Nellalta meni tehtävään 6 sekuntia. Ensin se hieman nuuski kulhon reunoja.

3. Huonekalujen siirto koiran ollessa ulkona.

Reaktio ja pisteet: 5 pist. Nella huomasi heti keittiön tuolien ja pöydän siirtyneen. Kai se luuli löytävänsä uuden sijoituksen seasta nameja, joten sehän oli tutkittava heti!

4. Pyyheliinalla koiran peittäminen.

Reaktio ja pisteet: 5 pist. Pyyhkeen heittämiseen pois meni 5 sekuntia.

5. Koiran katsominen ja hymyily.

Reaktio ja pisteet: 4 pist. Nella mietti hetken, tuli hitaasti luokse häntä heilumatta. Se oli hieman hämmentynyt, kun ensin tuijotin hiljaa sitä ja sitten vielä irvistin, "uskaltaako tuon luo mennä, kun se käyttäytyy noin kummallisesti, eikä puhu mitään...?"

6. Herkkupalan kankaalla peittäminen

Reaktio ja pisteet: 5 pist. Homma kesti vain 3 sekuntia, mitäs sitä kauempaa miettimään..?

7. Namin heitto nurkkaan, koira pois 5 sekunniksi ja sitten vapautus.

Reaktio ja pisteet: 5 pist. Tokihan se nyt namin muisti ja suoraan namin luo.

8. Sama kuin ed., mutta koira pois 5 minuutiksi.

Reaktio ja pisteet: 5 pist. Ei 5 minuuttia Nellaa häiritse, sehän odotteli kovasti, että pääsee namin luo!

9. Nami kirja- ja lautaesteen alle.

Reaktio ja pisteet: 5 pist. En tiedä miten koiran pitäisi nami ottaa, mutta se ei kestänyt kuin 15 sekuntia, kun lauta (hylly kaapista) oli työnnetty edestä pois... Pientä sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä....

10. Maksamakkara-kutsu

Reaktio ja pisteet: 3 pist. Nellan uusi nimi on nyt sitten Maksamakkara....

11. Uuden tehtävän opettaminen

Reaktio ja pisteet: 5 pist. Yhteensä 12 harjoitusta meni. Tosin mamma ei ehkä ymmärtänyt tehtävää ihan oikein, koira kuitenkin teki kuten mamma ohjasi... :)

12. Nami pahvinpalan ja kahden laatikon taakse.

Reaktio ja pisteet: 5 pist. No eihän nyt yksi pahvi ja laatikot Nellaa namilta pitele... :) Somasti se kurkkasi reiästä namia, nousi ylös ja asteli hakemaan sen.

Testin lopputulos: Koirasi on nero! Vain 5% koirista on näin älykkäitä.

Ja sitten emäntä vielä ihmettelee miksi tämän kanssa voi olla välillä niin vaikeaa.... :)))

10. - 11.11.

Voihan jehna mikä viikonloppu!

Tyttöä oli kyllä puraissut joku todellista riiviömalariaa levittävä kirppu tai jotain... Kyllä osasi olla hankalana! Mikään ei käynyt, mitään ei olisi saanut tehdä, mikään ei mennyt hyvin ja koira oli aivan ärsyyntyneen ja kiukkuisen tuntuinen. Taitaa olla ne ajat tulossa.. :)

Lenkillä se kiskoi kuin raivopää hihnassa nenäänsä jonkun hajun saatuaan. Ei sen niin väliä, jos rintakehä vähän valjaissa rutisi tai emäntä hihnan päässä olkapäineen natisi, eteenpäin oli mentävä, kohti hajua, se kaikki oli saatava imettyä viimeisine hajumolekyyleineen kirsuun!! Onneksi mamma oli tarkkana, eikä tyttö onnistunut, vaan mamma jähmettyi kuin pylväs paikoilleen ja heti kun likka hellitti hetkeksi, mamma veti koiran toiseen tienreunaan ja ohi hajuista. Opetus: kiskomalla ei saada napattua kuin prosentti hajumolekyyleistä! Silti tyttö kokeili samaa vielä muutaman kerran, onnistumatta. Todellisuudessa opetus meinasi muodostua seuraavaksi: Kävelemällä nätisti ihanan hajun lähelle ja... sitten kiskaistua kovaa, pääsee lähemmäs, josta on helpompi repiä emäntä mukaan, kun se ei osaa tulevaa pahaa arvatakaan!! Ja hitsi, se jopa onnistui kaksi kertaa!! 

Onneksi mamma oli jälleen tarkkana ja oppi nopeasti epäonnistumisista. Joten seuraavat yritykset meni mynkään, jonka jälkeen koiran olikin sitten myönnettävä, että nätisti kävelemällä ja jopa mammaa vilkaisemalla (antamalla mammalle hämäävän mielikuvan siitä, että tyttö muka kysyi lupaa mennä nuuskimaan...) pääsi nuuskimaan ja tuoksuttelemaan oikein kunnolla! :)

Lauantain lenkki oli todella piiiiiiiitkän tuntuinen... Mutta sen jälkeen oli molemmilla väsynyt olla, emännällä koko lenkin pituisesta taistelusta, henkisestä ja ruumiillisesta ja koiralla henkisestä, toki siinä pieni koira joutuu paljon tekemään ajatustyötä, kun yrittää keksiä, millä tavoin seuraavaksi mammaa saisi juilutettua... :(

Harjaaminen, kynsien leikkaus, tassujen kuivaaminen.... Luettelee mitä vain, kaikki meni lievästä rankempaan taistelun kautta. Mamma toki voitti kaikki lopulta, mutta yllättävän kovan työn takana ne olivat. Sieltä tuli tassua ja vääntelyä ja kääntelyä ja selälleen pyörähtelyä ja kiemurtelua... Ihan kuin olisi ollut tekemisissä Nella 6 kk pennun kanssa! Temppujen tekokin oli käsittämätöntä. Käskyt, jotka koira varmasti jo tuntee, meni ihan poskelleen. Sanoin "vilkuta", niin koira meni maahan "kissat haisee"-tempun tehden! Ja sitten se ryökäle vielä pomppasi pystyyn ja tökki kiukkuisesti kuonolla "Anna se palkka, homma on tehty!".... Että sellaista...

9.11.

Nellalla taas bussikammo iski...

Eilen iltalenkillä käveltiin päätepysäkin ohi. Pysäkillä seisoi bussi, se oli käynnissä etuovet auki, kuski hääräili jotain siinä sisällä. Nella alkoi hidastella, liikkua hieman matalana korvat luimussa, kun mentiin sitä kohti. Huomasin sen käytöksen, mutta jatkoin matkaa vain yrittäen sillä osoittaa, että en ainakaan itse nää mitään pelottavaa. Eipä antanut koiralle rohkeutta käytökseni, se alkoi jättäytyä vierelleni ja ohittaessani etuovet se oli jo siinä mamman takana kuin pitäen minua suojakilpenään, jos vaikka bussi päättäisi imaista sen sisäänsä! Jotenkin se ressu askelsikin mahdollisimman pehmeästi ja hiljaa, ihankuin olisi yrittänyt leijuen ohittaa. Auton perän kohdalle kun päästiin, se varovasti lähestyi autoa. Että alkoi naurattaa, se halusi tutustua bussiinkin koirien tavoin, takapuolta nuuskimalla! :) 

Jatkettiin pienten nuuskaisujen jälkeen matkaa, niin eikö tämä sitten taas nostanut häntänsä pystyyn ja merkkasi varmaan bussin "reviirin" kyykäten pikkupisulle laiturialueen päähän! Huvittava otus!

Tänään on tullut vettä kaatamalla koko päivän, aamulenkillä sentään säästyttiin kastumiselta. Mamma olikin tänään etätöissä ja koira lepäili tyytyväisenä jalkojen juuressa kun emäntä naputti konetta. Koneen piipahdukset välillä saivat sen nostamaan päätään ja toisinaan se vähän vaihtoi paikkaa, mutta muuten hyvin taas antoi emännän vaan tehdä töitä. 

Puruluitten piilottelu-ongelmaan on nyt keksitty ratkaisu! Kun mamma pitää luuta pureskelun alun ajan kädessään, luu maistuu oikein hyvin! Kun on alkuun päästy, luun voikin jo huoletta antaa likalle itselleen loppuun asti syötäväksi. Hih! :) 

Edelleen odotellaan virallisten lonkkakuvien tulosta liitosta. Tosin unohdin käydä postilaatikolla katsomassa, josko olisi tullut tänään. Pitää muistaa nyt vielä viimeisellä iltalenkillä käväistä. Tällä ilmalla (sataa ja tuulee todella kovasti) ei viitsi sentään koirapuistoon lähteä riekkumaan, Nellakaan ei tykkää kun silmiin sataa.. 

Huomenna tuleekin Vauhti-Raksusta hirmuinen läjä ruokaa, siinä meneekin päivä rattoisasti kun niitä pakasteita taas pussittelee parempiin annosmääriin... Ja Nella nuuskuttaa vierellä taas suu maiskutellen! :)   

5.11.

Viikonloppuna tehtiinkin aika pitkiä lenkkejä, jotka saivat jatkoa tänään, sillä Nellan karvapersukseen pitää nyt saada lisää muskelia auttamaan niitä lonksulonkkia!

Perjantai-lauantai välisenä yönä käytiin taas riehumassa koirapuistossa, sinne mennessä meinasi tapahtua oikein mamman kardinaalimunaus.. Istutin koiran portin viereen ja olin juuri kumartumassa irrottamaan hihnaa Nellan valjaista, kun koiran takaa pusikoista kuului rapinaa ja jänis ryntäsi liikkeeseen. Se onneton vielä juoksi suoraan kohti meitä! Onneksi pysähtyi ajoissa, ettei Nella saanut pientä "iltapalaa", mutta hetken jo näytti, että se juoksee suoraan koiran suuhun: "Suukki auki, haukku, täältä tulee namia!". Ja tunnetusti siinähän ei mikään käsky toimi, kun saalisvietti potkaisee moottorin käyntiin... Onneksi hihna sitten pysäytti sen yrityksen. Jänön ajoitus oli kyllä kiitoksen arvoinen, ettei se sännännyt kohti muutamaa sekuntia myöhemmin, kun olisin jo ehtinyt irrottaa hihnan.. Siinä olisi tullut sekä pupulle että koiralle oikein kunnon treeni!

Koirapuistossa sitten juoksenneltiin pitkin ja poikin, Nella löysi tennispallon, joka toisten koirien tuoksuisena olikin se maailman paras tennispallo. Ei meinannut narulelukaan kelvata, sain leikkiä sillä ihan itsekseni. Kun sitten piilotin pallon, narulelukin kelpasi. Vedettiin kunnon lämmittelyjuoksentelujen jälkeen vähän taisteluleikkiä, Nella on kyllä aika sinnikäs taistelija! Ja se yrittää savustaa minut ulos leikistä parantaessaan otetta lelusta aina niin, että se tarttuu koko ajan lähempää käsiäni narusta kiinni. Arvatkaapas osuikos näpeille kerran...? Kulmahammas kolahti oikein kunnolla kämmenselkään, niin, että naru putosi heti otteesta, osui varmaan hermoon... Oma moka, mitäs en varonut, kun koira oli jo niin tohkeissaan.

Lauantaina käveltiin Petikon kautta Varistoon näyteikkunaostoksille. Katseltiin mm. Askon ikkunoita, Nella nousi seisomaan takajaloilleen etutassut ikkunan alareunalle. Mahtoi näyttää ohiajavista ihmisistä huvittavalta, kun seistiin siinä vierekkäin ja koirakin katseli ikkunaan ihan kuin olisi tajunnutkin mitä katseli.. :) Oli vaan hurjan liukas keli, emäntä meinasi kaatua ainakin 3 kertaa ja ilman koiran avustusta vielä! Kyllä oli jalat kipeät sunnuntaina ja tänäänkin, kun koko sen yli parituntisen lenkin jännitti koko kroppaansa vain pysyäkseen pystyssä..

Tänään lenkillä Nellalla oli taas liivit päällä ja kävellessämme muutaman haukkuvan koiran ohi, huomasin yht'äkkiä, että koirani muuttuikin kameliksi! Liivi kohosi lähinnä huvittavalle kyttyrälle hartioiden kohdalta, kun Nella nosti karvoja pystyyn niille haukkujille.. Koira kääntyi katsomaan minuun, kun tyrskähdin hihittämään sen yrityksille olla todella uskottava! Ja se yritys kuivui kokoon siinä samalla, tyttö innostui jopa hypähtelemään ympärilläni ja samalla saattelin sen pois paikalta. Sanoisin, että suhteellisen hyvin sujui se ohitus...! :))

1.11.

Aamulla Nella oli väsynyt ja taisi olla vähän jäykkänäkin. Kuvaukset on raskaita, kun pitää poseerata niin oudoissa asennoissa.... :)

Tänään ilmeni, että Nellan kuvaa (etusivun vilkutuskuva) oli käytetty erään nettiyhteisön sivuilla, kiitos siitä ilmoittaneelle! Uskomattominta oli se, että sivun "omistaja" oli kertonut kuvan koiran olevan hänen kaverinsa koira, joka asuu Pudasjärvellä ja koira on nimeltään Sani! Ei sentään osannut kertoa, mistä kennelistä koira oli... Oli toki mukava lukea niitä kehuja, mitä sinne oli kirjoitettu, mutta poistatin kuvan kuitenkin luvattomasti käyttöönotettuna. Ikäviä tuollaiset... Toivottavasti näitä ei nyt enempää tule, ties mitä joku voi Nellasta tietämättäni valehdella...  

LOKAKUU

31.10.

Taas on aikaa sujahtanut!

Viime viikolta tulee mieleen neidin yksi aamuruokailu, kun valkoinen valtiatar päätti, että ankka-peruna kuivamuona ei yksistään ole Hänen arvoisuudelleen lainkaan sopivaa ruokaa.. Nuuski, tökki kuonolla, tuhahti... Söi pari raksua pitkin hampain... Ja poistui kupin luota. Tuli luokse ja katsoi "Missäs ne oikeat lihat on?". Menin kupille, vilkaisin koiraan ja nostin kupin pois. Koira näytti siltä, kuin juuri alkaisi polkea tassua ja huutaa "EI EI EI, nyt ymmärsit ihan väärin!! Tarkoitin, että laitatko sinne vielä jotain parempaa, lihaa tai jotain, siis maustetta, namia... JOTAIN!". Myöhemmin tarjoillessa ankka-peruna oli yllättäen aivan hirveän suurta herkkua, supernamia kerrassaan! :)

No, nyt sitten Nella oli röntgenkuvamallina Espoon Eläinsairaalassa. Nellalta otettiin kyyner-, lonkka- ja lantiorangankuvat. Olihan reissu.... Nella-show parhaimmillaan, tai sanoisiko pahimmillaan....?

Matka paraatipaikalle sujui mamman työkaverin kyydillä (ihania ihmisiä löytyy!), sitten perillä ihmettelinkin, onko koirani vaihtunut siinä matkalla toiseen samannäköiseen, kun koira liikkui eteenpäin tyyliin rekikoira tai maantiejyrä.. Nella oli aivan tohkeissaan "Missä me ollaan, mikä paikka tää on, mennään tonne, ei kun tuonne..." ja järjestelmä meni niin, että kuono määräsi mikä oli suunta ja koiran jalat vauhdin. Hohhoijaa.. Uskoi kuitenkin ovista mennessä, kun käskin sen "taakse" ja ovet mentiin edes minä edellä, koira perässä (jotten tullut sukkana karmit kaulassa ovista sen perässä..).

Odotushuoneessa alkoikin edes takaisin tohottaminen, kaikki olisi pitänyt nuuskia, ihmiset, pöydät, tavarat, hyllyt, lattia ja... siellä oli muita lajitovereita! Siinä olikin ihmettelemistä! Ja kun en päästänyt sitä vain menemään, niin sainkin oikein elämäni treenin elävän harjoituspainon kanssa! Hiki lensi emännältä, mutta ärräpäät pysyi kitusissa, kyllä mamma itsekin ihmetteli, kuinka maltti pysyi niin hyvin, vaikka koira oli aivan holtiton. Istumaan, seisomaan, vetoa, liukastelua, ei kun istumaan, taas ylös ja penkin alle, ei kun istumaan... Ja sama kuvio jatkui puoli tuntia, kyllä emäntä jo toivoi, että ne Duracellit kuluisi nopeammin... Joka tapauksessa oli oltava iloinen, että mitään rähjäystä siinä ei ollut, vain mielenkiintoa hullun kiilto silmissä ja kieli rinnalle roikkuen... :)

Parasta oli, kun paikalle tuli pieni koira kauluri kaulassaan, Nella tuijotti sitä silmät lautasena, istui viereeni ja kurkki takaani "Mitä rotua TUO on? Onneksi olen valkoinenpaimenkoira.. Olisi ollutkin kurjaa syntyä tuollaisena...". :)  

Oma lukunsa sitten oli se lääkärin huoneessa käynti. Ensin Nella vaa'alle, tulos 30,1 kg.Tyttö tepasteli vapaana huoneeseen ja rohkeasti joka nurkan tutkien ja siinä emännän jutustellessa nousi sitten seisomaan takajaloilleen ja käveli pari metriä sinne tänne pystyssä keikkuen ja ilmaa tiiviisti nuuskien. Lääkäri naureskeli, että "juu, siellä on namia jossain, oletpas sinä sirkuskoira!". Ei kuulemma tytön alaselässä voinut mitään vikaa olla, kun tuolla tavalla ihmisen lailla käveleekin.. Sitten jutustelu jatkui ja koira touhusi jotain lääkärin selän takana, lääkäri-täti kääntyi katsomaan tietokoneen näyttöään ja tuijotti hetken ihmeissään... "Mitä täällä lukee, lakipykälämerkkejä ja vaikka mitä.. Jaaha, Nellan mielestä olin kirjoittanut liian vähän, joten hän sitten päätti lisäillä vähän tekstiä.." Ja arvata voi, että emännän hikinen ja muutenkin punainen naama vääntyi entistä punaisemmaksi..

Lääkärin tehdessä liiketestejä Nellan takajaloille, tyttö yritti paeta pari kertaa, ei tuntunut ilmeisesti kovin hyvälle. Joten sitten rauhoitettiin ja kokeiltiin uudelleen. Lonkista löytyi jo kokeilemalla löysyyttä.

Kuvat valmistui aikanaan ja niitä käytiin läpi. Lääkärin mielipide ennen Kennelliiton lausuntoa: Lonkat C-C (oikea saattaa olla B, on ihan siinä rajalla), löysyyttä enemmän kuitenkin oikealla. Kyynärpäät 0-0 ja lantioranka terve. HUH!! Suuri helpotus, ettei mitään nivelrikkoa tai muita muutoksia löytynyt, sitten vain odotellaan miten Kennelliitto kuvista lausuu.

Takahuoneesta tullessa törmäsimme toiseen valkoiseenpaimenkoiraan! Se oli iso ja nuori uros, joka lauloi miltei koko ajan tenoriäänellään. Nella nuuskaisi sitä aika tokkuraisena ja kun poika yritti liikaa nuoleskella tytön huulia, tyttö pamautti sitä tassulla päin näköä niin, että pojan pää heilahti! Toiselle koiralle, joka haukkui penkin toisella puolella Nella kivahti kiukkuisesti, mutta se meni kyllä nukutuksesta juuri pystyyn nostetun olotilan piikkiin..

Kotiin päästyä tyttö nukahti pää mamman sylissä lattialle. Mammalta puutui jalat, mutta kerrankin koiran rauhallisuudesta nauttimaan pääsevä mamma, hih hih, ei malttanut nousta ylös verryttelemään, vaan kärsi hiljaa puutuvista jäsenistään... Yö menikin sitten krapulaisen koiran vikinää, mouruamista ja horjuvaa tassuttelua kuunnellessa...

21.10.

Tänään oli puuhapäivä!

Tehtiin kovasti pihatöitä (Nella lähinnä leikki mamman häiriötekijää), istuteltiin kukkasipuleita, kaivettiin vanhoja penkistä pois, haravoitiin, leikattiin nurmikkoa, kiskottiin kaikenmaailman isoiksi päässeitä rikkaruohoja maasta.... Muutama tunti hujahti siinä, kun oli niin hieno ilmakin. Nella oli kovin kiinnostunut kukkapenkistä, sen kuono kävi tiheään kuikkimassa, mitä sieltä ylös kaivoin ja vielä tiheämpään mitä sinne tilalle laitoin. Pari kertaa se ehti jo napata uusista sipuleista pari ylös ja lähti vimmattua vauhtia viemään niitä pihan toiselle reunalle.. Taisi olla tyttö sitä mieltä, että ei niitä kaikkia tarvitsisi samalle puolelle pihaa laittaa... :) Onneksi sain ne siltä takaisin ilman hampaanreikäkoristeluja...

Haravoidessa tyttö otti alkuun ihan rauhallisesti, leikki omalla pallollaan ja viskoi ja murisi sille innoissaan, mutta loppuvaiheessa selkeästi kyllästyi leikkimään yksin ja halusi osallistua "mamman leikkiin". Taas katkesi yksi haravan "hammas"... Tätä menoa tuolla haravalla ei saa mitään vaahteran lehteä pienempää liikkeelle (ja meillä taas täällä ei ole kuin niitä pienempiä lehtiä....), kun on niin isot välit noissa haravan piikeissä.

Mullan laittaminen se vasta kivaa Nellasta olikin! Pää oli multasäkissä kerran jos toisenkin, sitten se nosti naamansa sieltä ylös, hampaat ja kieli mustina, koko naama ihan tuhruisena. Mutta naama näytti nauravan onnesta ja häntä heilui innokkaasti!

Uskomatonta tuo koiran tarmokkuus näihin pihatöihin, välillä se riekkui lelujensa kanssa, juoksi ympyrää, murisi, viskoi lelujaan ja vilahti hurjaa vauhtia juuri takaani, kun olin kyykistynyt kukkapenkin viereen.. Mietin pari kertaa, josko kannattaisi vaihtaa paikkaa koiran kíihdytysradalta, ettei se tuuppaa minua nenälleen mullan sekaan, mutta hyvin tuo osasi juuri sen verran väistää. Ja sitten se taas olikin jo siinä vieressä, ihan kiinni seurailemassa tekemisiäni.

Illalla sitten jatkettiin taas sisähommia, imurointia jne. Tällä kertaa tyttö otti aika rauhallisesti imuroinnin, taisi olla "pihatöistä" vähän väsähtänyt. Aika helposti antoi periksi, kun kädellä näytin merkkiä "meneppäs kauemmas", kun hampaat alkoi lähestyä imurinputkea. Kävihän se vilkaisemassa pariin otteeseen nallea, josko sen saisi taas höykytettäväksi, niinkuin edellisillä imurointikerroilla on saanut, mutta ajattelin kokeilla, josko selvittäisi ilman sitä. Siinä saa meinaan pölytkin lisäkyytiä, enkä saa niitä kaikkia imuroitua, kun tuo laahaa niitä nallen kanssa huoneesta toiseen..

Uusi perunaluu on muuten tälläkin hetkellä sohvan tyynyn alla piilossa.. Voi tuota jyväjemmaria..! :) Laittaakohan se niitä piiloon "pahan päivän varalle".. Ihan kuin sellainen sillä joskus olisi ollutkin.. Hihi...

20.10.

Alkaa jo mietityttää, pitäisikö näille Netta-siskon onnitteluille tehdä ihan oma sivunsa, niihin syitä kun tuppaa tulemaan ihan alvariinsa! :) Erittäin hieno suoritus jälleen! 

Meillä lähinnä olen tänään saanut onnitella Nellaa hillittömän hienosta suorituksesta perunatärkkelysluun piilottamisessa! Heti kun se luun suuhunsa sai, se alkoi kiertää kotia. Laittoi sen yhteen nurkkaan, käveli levottomana paikallaan, haki luun, vingahdellen tassutti ympäri kotia, piilotti jälleen, läähätti ja kiersi ympäriinsä, haki luun jne jne. Tätä jatkui ja jatkui. Kauhea stressi näytti tytöllä olevan aarteestaan huolehtimisessa. Menin välillä lepäilemään vähäksi aikaa ja ajattelin, että kyllä se sen sinä aikana kuitenkin syö.. No ei. Heräsin ja katsoin sängyn vierelle, siinä Nellan makuualustalla luu lepäili ja koira makasi häkissään sen vieressä! Vasta nyt, kun istuin koneelle, se söi sen.  

Tänään olin Lemmikki 2007-messuilla, hain sieltä muovikassillisen treeninameja Nellalle, joustavan jatkopalan hihnaan jne. Sieltä toin läjän noita perunatärkkelysluitakin, kun niitä oli myynnissä 50% alennuksella! Yksi pieni pussillinen luunmuotoisia nameja oli yllätys, kun pussin avasin, ne tuoksuivat mintulle! Saa koiran hengen tuoksumaan raikkaalle... :) En sitä tuoksua huomannut ennenkuin pussin avasin ja Nellakin oli lievästi sanottuna hieman ennakkoluuloinen namin kanssa sen saatuaan. Pudotti sen ensin lattialle ja vilkaisi minuun, kuin miettien, oliko nami joku vihje vai....? Hyvin ne kuitenkin näyttää uppoavan ahneeseen kitaan.

Istuin myös kahdella luennolla, toinen käsitteli koirien kohteliasta ohittamista ja toinen koiran stressiä. Olisi pitänyt tuon stressiluennoitsijan kanssa keskustella tästä luun ja "vauvan" piilotusstressistä, ei löytynyt luennolla sellaista syytä stressin aiheitten listalta... :) Luennoitsija olisi varmaan sanonut, että koirani pelkää minun syövän sen luun (ehkä myös sen vauvan...), jollei se löydä sille varmaa ja turvallista paikkaa... Olisi ollut aika noloa... 

Katselin myös toko-näytöstä ja koiratanssinäytöstä! Toko-näytöksessä olikin yksi valkkari mukana. Väkisin pyrki hymy huulille, kun tämä valkoinen alkoi turhautua siihen, että ei saanut sitä namia, jolla sitä houkuteltiin. Se alkoi haukkua ja pomppia kuin kumipallo tavoittelemaan namia, jonka katsoi selkeästi jo ansainneensa. Hienosti sen ohjaaja hallitsi hermonsa, eikä välittänyt koiran pomppuiluista. Koiratanssiesitys jäi vähän kesken, kun stressiluento alkoi, mutta oli kiva nähdä niitä samoja temppuja tehtävän, mitä olen Nellalle opettanut. Hieman pienemmässä mittakaavassa... Koira kun oli toy-villakoira... :) 

16.10.

Nellalla on vauva...

Tämä vauva on sillä kyllä ollut jo jonkin aikaa, mutta viime viikkoina Nellan asenne tätä lapsosta kohtaan on selkeästi muuttunut huolestuneemmaksi. Kyse on vihreästä, kumisesta hirviökoiranlelusta, joka on oikeastaan jo perintölelu. Se oli ensin entisellä koirallani (joka ei siitä tykännyt yhtään), sitten naapurin koiralla ja sitten se siirtyi Nellalle. Tämä kumilelu on ainut laatuaan, jota Nella ei ole palastellut n. 5 minuutissa. Hirviölelussa on sellainen hyvin pieni, himmeä vinkuääni, ei normaali kova "VIIVU-VIIVU-VIIVU!", pistävä ja korviariipivä. Ilmeisesti tämän ääni Nellasta kuulostaa avuttomalle ja ressukalle, kun se saa jopa valkoisen valtiattaren piipittämään ja vinkumaan surkeasti.

Yleensä vain puruluut ovat saaneet piilotus-kohtelun, ne laitetaan mihin vain nurkkaan ja peitetään kuonolla tönien (yleensä ihan puhtaalla ilmalla....). Mutta nyt, tätä hirviölelua kannetaan huolestuneena vikisten ympäri pihaa, sitä asetellaan kukkapenkkiin havujen alle ja tönitään kuonolla multaa päälle, sitä kannetaan mäntyjen oksien alle piiloon, kastelukannun taakse, kaivetaan kuoppa ja asetetaan sinne jne jne. Ja kun vauva on turvassa, pikkumamma kävelee levottomana piipittäen ympäri pihaa, kuin etsien parempaa paikkaa vauvalleen. Ja vauvaa siirrellään jatkuvasti..

Ihme, että se suostuu antamaan sen kuitenkin emännälle, joka laittaa sen sitten "nukkumaan" puutarhahanskojen alle piiloon....

On ollut oikein mielenkiintoista seurata koiran touhuja ja huolenpitoa, sillä mikään muu lelu ei sen mielestä ansaitse hellää huomiota. Touhuun on kuitenkin jonkun ajan kuluttua puututtava, koska koira selkeästi kokee "vastuunsa" aika painavana, vinkuen ja levottomana pyörien. Jotenkin se kuitenkin näyttää niin hellyttävälle...

Onhan se toki mukava huomata, että on edes yksi lelu, joka ei saa "nallekohtelua"! :) 

15.10.

Hieman oli touhukas ilta..

Nellalla tuntui olevan höyryjä päästeltäväksi, joten touhuttiin yhtä ja toista illan aikana. Illalla se ensin kaivoi pahvilaatikosta namin ja sitten keräytin kaikki ne mikrokoosta isompaan palaseen jäljelle jääneet pahvipalaset lattialta. Pihalla kiskottiin narulelua hampaat irvessä (molemmilla, hih). Tehtiin 3 pepputreenisarjaa. Sitten itse kaipasin pientä tv-katseluaikaa (kröhöm..) ja annoin Nellalle painikaverin seuraksi, joka taas sai höykytystä oikein Nellan olan takaa. Nella jopa kirjaimellisesti heittäytyi ihan vapaapainityyliin nallen päälle kyljelleen siinä tohinassa!

Sitten käytiin lenkillä, flexillä mentiin, jotta tyttö saa liikettä vähän enemmän kuin emäntänsä. Emännällä oli taskulamppu mukana (pimeä tulee jo niin aikaisin...) ja metsään paineltiin kirmailemaan, siellä ei pitkään aikaan ollakaan taas kävelty. Namujen etsimistä (maasta ja puunrungoista), nuuskimista, hölkkäilyä ja temppujen tekoa. Emäntä oli suunnitellut asian niin, että itse jaksaisi vielä vähän tehdä lihastreeniäkin kotona. Ja juu, ne lihakset, mitä piti treenata, vaan vähän vaihtui toisiin...

Piti tehdä selkä- ja vatsalihastreeniä, mutta toteutuessaan treeni tuntui vaikuttavan enemmän kylläkin vatsalihaksiin ja... poskilihaksiin.. Ottaessani jumppapallon esiin, Nellan silmät paloi jo. Ajattelin, että no, komennan sen sitten huitsan tuuttiin, jos tulee siihen koheltamaan kesken kaiken. Hyvä ajatus, sillai ajatuksena.. Senkin toteutuminen meni kyllä poskelleen tai poskilihakselleen... Kun asetuin selälleni lattialle ja nostin jalat pallolle, nostin itseni hartioiden ja jalkojen varaan ilmaan, koira sukelsi suoraan takalistoni alle ja alkoi kiemurtaa siellä tassuineen päivineen! Ja minä alan nauraa, yritä siinä sitten olla vakuuttava ja tiukka... Yritin mitä vain, koira pyöri kuin valkoinen karvamato ympärillä, vierellä, päällä, punainen kieli käy joka kohdassa naamallani, kainaloissani ja se mokoma vielä kaatui päälleni ihan kuin painikaverinsa päälle! Ilmat lähti kuin ilmapallosta kun tassu vähän raskaammin osui palleani päälle! Ja koko ajan koira näytti siltä, kuin se olisi nauranut koko raateluhammas-suullaan! Lopulta olin aivan valkoisen karvan peittämä, kuolainen ja väsynyt... Näistä kuvauksista vain viimeinen oli ollut se tavoitteeni.. Kivaahan se kyllä oli, poskiin ihan sattui se kauhea nauraminen ja myös koiralla oli hauskaa!

Sitten harjoiteltiin vähän käskystä haukkumista. Käytin hyväkseni koiran hieman kiihtynyttä tilaa, kun se kuuli ulkoa harakan naurua ja vuhkaisi pari kertaa hiljaa. Muutaman kerran sain sen haukahtamaan ja joka kerta palkkaa. Ihmettelin, ettei se jatkanut sitä ihan vapaaehtoisesti pitkin iltaa... :) Kun nyt kerran ihan luvalla sai haukkua...

BB:n katsominen on oma hupikokemuksensa. Kun Farbod (tai joku muista asukkaista) esittää Farbodin äitiä ujeltamassa poikansa nimeä, Nella suorastaan ryntää tv:n eteen, painaa nenänsä kiinni kuvaruutuun pää kallellaan ja jää siihen seisomaan kuin patsaana, kunnes ääni loppuu... Mammalla on siis koira, joka on koukussa BB-Farbodin äitiin... Olen kyllä koittanut sanoa tytölle, että tv:n katsominen liian läheltä pilaa silmät, mutta...

14.10.

On tämä imurointi aika touhua...

Olisi mukava kyllä päästä tuon koiran pään sisään tutkimaan, mitä se oikein tuosta imurista ajattelee. Siis jos ajattelee yleensäkään mitään... :) Kierrokset kasvaa kuin Ferrarissa kaasutallan polkaisulla, kun alan nostaa laitetta siivouskaapista esiin. Kai tuota pelottaa se ääni ja ties mikä, mutta kun pelin käynnistää, alkaa kimeä haukahtelu ja hyökkäily lattiasuuttimeen.... Nyt sitten ajattelinkin ottaa nallen esiin, nk. sijaiskärsijäksi.. Ja kyllä se muuten saikin kärsiä!!!

Imuri sai olla rauhassa, kun Nella alkoi pöllyttää nalleaan oikein hurjasti. Ihan totta, se videolla tapahtunut höykytys oli ihan pientä tähän verrattuna! Selkeästi se purki kaiken imuri-turhautumansa siihen karvaturriin ja puri ja viskoi sitä ihan vapaapainin tyyliin (se kreikkalais-roomalainen tai koiramais-nallemainen, jopa melkein sääntöjen mukaan tapahtuva paini siis unohtui tyystin), vain karjahdukset ja murinat puuttui. Ulkopuolisen silmin olisi melkein jo tehnyt mieli soittaa poliisit paikalle: "Koirani harjoittaa parhaillaan eläinrääkkäystä!!!".

Yritin kuitenkin vain muina naisina jatkaa imurointia, jotta koira ei kiinnitä siihen vehkeeseen mitään huomiota.... Tuli siinä imuroidessa ja Nellan kiukkua sivusta seuratessa mieleen, että voi jestas, jos meillä olisi toinen koira ja vetäisisin imurin esiin... Kyllä taitaisi kaveri kärsiä nahoissaan emännän siivouspäivinä...

Sain vihdoinkin tehtyä diasarjan karhunpainista, tervemenoa katsomaan Gallerian videoista! :) 

13.10. 

JÄLLEEN ONNITTELUT NURMEKSEEN SISKO-NETALLE JA OMISTAJALLEEN TEIJALLE! TÄNÄÄN, UPEA, ALO1 - 194 PIST. SUORITUS TOKOSSA, IISALMESSA! KUNNIAPALKINTO JA LUOKKAVOITTO!!! TUOMARINA MARKO PURANEN. MIELETTÖMÄN HIENOA, TEIJA JA NETTA! AHKERUUS PALKITAAN! :) 

Me teimme taas viime yönä kahden tunnin lenkin, jonka loppupuolella mentiin koirapuistoon, kun eihän kukaan hullu (!!!) siellä keskellä yötä ole! Hmm...? Harjoiteltiin vähän seuraamista, paikallaoloa istuen ja makuulla ja luoksetuloa. Siellä kun uskaltaa paremmin pitää tätäkin riistahirmua vapaana. Juuri kun olin lopettanut harjoitukset, jänis kirmasi loikkien aidan takana ja Nella tietenkin aidan luo perään, mutta siihenhän se takaa-ajo tyssäsikin. Oli pupulla loistava ajoitus, ettei silloin rynninyt häiriötekijäksi, kun Nellalla oli makuullaoloharjoitus päällä... Olisi meinaan maassa olevan mahan alle löytynyt ne neljä jalkaa aika pian ja harjoitus olisi mennyt ihan mynkään. Parempi näin. Treenit meni ihan hyvin, kun oli saanut koiralta pois sen alkupuhdin ensin lenkittämällä. Tehtiin sitten jänöhingun tasoittumisen jälkeen vähän temppujakin ja sitten vain juostiin ympäriinsä puistossa ja heiteltiin Nellan löytämiä tennispalloja muutaman kerran.

Nellan pikkuisen velipuolen Heron mamma Henna olikin laittanut vähän jänön mallia vieraskirjaan, katsottiin Nellan kanssa linkin takaa paljastuvaa "pupua" ja siinä olikin kunnon RUSAKKO! Mahtaisi Nellaa hieman mietityttää pari kertaa lähteäkö sen kokoisen otuksen perään... :) Olihan hurja! Mutta ne käpälät oli kyllä aika pehmon näköiset, ihanan pullukat!

Mamma taas keksi jotain uutta Nellan pään menoksi.. Ostin sille syksyn pimeää ja talven tulevaa valkoisuutta (johon tuo koira jotenkin lumiseen taustaan katoaa...) ajatellen huomioliivit. Vakuuttelin koiralle, että täytyyhän jokaisella naisella liivit olla, heh heh...

Ensin oli kyllä taas aikamoinen vääntö saada ne pysymään neidin päällä, kun ne tuntui ärsyttävän valtiatarta taas niin kovasti.. Niin, onhan se varmaan noloa kävellä asuste niskassa ja yrittää sitten olla kulmakunnan kuningatar... "Jos vaikka toiset koirat nauraa..." Jatkuvasti hampaat kävi liivin tarranauhoja nyppimässä (mokoma älykkö, miten se heti tuntui tajuavan, mistä ne saa kiskottua auki??), mutta ulos kun päästiin, koko pukine unohtui täysin. Jo se lenkillä ehti sen sitten liatakin. Mutta nuo tassunkuvat noissa kyljissä näkyy valon niihin osuessa tosi hyvin. Ihmettelen vaan, että miksi kaikki valjaat ja nyt nämä liivit aina menee tuon koiran päällä ihan vinoon! Taitaa olla kiero sekä luonteeltaan että kropaltaan.. :)

Lenkillä otettiin taas muutamia pätkiä juosten, edelleen likka ravaa tosi nätisti hihnassa, eikä vedä. Ja lenkiltä palattuamme kaadoin koiran kyljelleen olohuoneen lattialle ja hieroin vähän sen selkälihaksia, se on alkanut siihenkin jo pikkuhiljaa tottua. Aina ensin tuppaa Nellan sisäinen pentu pyrkimään pintaan ja se kiemurtaa selälleen ja potkii jaloillaan, mutta sitten se kuitenkin jää kyljelleen ja melkein nukahtaa hierontaan.  

10.10.

Että olen naureskellut yhdelle mainokselle...

Kiinteistömaailman mainoksessa on kyllä hieno tilanne! Siinä ajokoira juoksee kotio, törmää johonkin hirveän isoon turkilliseen mötikkään ja... pupuhan se siinä! Monta kymmentä kertaa isompana kuin se koira! Siinä olisi mamman Nellallekin hyvä opetus! Jokohan takaa-ajovietti vähenisi! Kuulin joskus, että broilerikanit olisi ihan hurjia petoja potkimaan. Onkohan jossain sellainen broilerikanitarha, johon koiran voisi viedä vierottumaan töpöhännistä? Työntäisi tuon häkkiin niiden kanssa ja kun ne antaisi sille sarjatulituksena takakäpälää (oikein joukolla), niin voisi koirakin miettiä seuraavan kerran, lähteäkö perään vai ei? Ottaako kanilta köniin taas vai ei? Kai sitä haaveita emännällä saa olla....

Tänä iltana Nella olikin sitten mamman mukana töissä! Saimme oikein kyydin töihin ja takaisin. Ja Nella, mitäs muuta kun hössötti ihan hirveästi. Oli siis oma itsensä. Se selkeästi päästi sisäisen mielenvikaisensa (tänään on mielenterveyspäivä....) irralleen ja touhu oli juuri sen mukaista. Tuntui, että kaikki koulutukset valui sormien välistä katuviemäriin...

Kiivettiin rappuja työpaikalla kuudenteen kerrokseen ja siellä päästin otuksen irti hihnasta. Ei näkynyt pätkääkään mitään arastelua, vaan rohkeana häntä pystyssä Hänen Valkoinen Majesteetillisuutensa alkoi ravata käytävää eteenpäin. Hyvä kun muisti vilkaista pysymmekö me muut perässä. Siinä tutkittiin nurkat ja käytävät ja istumapaikat ja roska-astiatkin, jos niitä kuonon eteen sattui.

Emäntä alkoi pakata kamojaan muuttoa varten ja Nella tepsutteli ja läähätti vimmatusti pitkin ja poikin. Ei paikalleen malttanut jäädä juuri hetkeksikään. Mukana olleen narulelun ja emännän työkaverin Nellalle antaman vaahtomuovipalasen kanssa se leikki kun mamma uurasti. Emännällä kävi mielessä, että mitäs jos paikalle ilmestyisi vaikka vartija ja koiran juostessa intoa piukkana tervehtimään, vartija vaikka suihkauttaisi kauhuissaan kyynelkaasua silmille... Onneksi ei ketään näkynyt... :) Olisihan se ollut melkoinen päätös illalle, viedä koiraa eläinlääkäriin: "Kun vartija säikähti sitä ja kaasutti sen!". Mietittiin kaverin kanssa, miten mahtaisi Nella reagoida, jos pimeän käytävän toiseen päähän tosiaan joku ilmestyisi.. Ei tullut ketään sopivaa testihenkilöä paikalle!

No, nyt kun Nella on paikalla käynyt, se tietää missä mamma on poissaollessaan ollut, tutkiessaan emännän persaukset perusteellisesti kotiintullessa....

"Lelulaatikoitako nämä oli?"

"Ainakin täältä löytyy jotain leluja....."

"Omat lelut mukana viihtyy missä vain!"

"No, ei tää nyt niin tylsää ollutkaan, mamma hoiti työt ja minä leikin!"

8.10.

Vai on se sisko laittanut sääliviestiä vieraskirjaan... HEH! :)

Aamulenkillä satoi vettä kaatamalla! Selkeästi huomasi, että Nella vältteli katsekontaktin ottamista, kun silmiin satoi! Silmät sitten ihan viiruina se yritti tihrustaa kontaktia, jotta emäntä hihnan kiristyksen jälkeen myöntyisi jatkamaan matkaa.. Melkein kävi sääliksi.. Siis melkein... Hihihi....

Tänään Nellan suureksi iloksi (tai harmiksi) mamma olikin kotona etätöissä. Mamma vain naputteli pitkin päivää koneella, välillä koira ahtautui kirjoituspöydän alla olevaan jalkatilaan pienelle kerälle kuin kissa, sitten kömpi ähkien sieltä ulos, venytteli ja siirtyi tuolin taakse makailemaan. Toisinaan nousi ylös ja jäi tuijottamaan emäntäänsä "Kauanko tuo nyt meinaa tuossa naputella? Ja kenen kanssa se puhuu vähän väliä puhelimessa? Miksei me leikitä ja treenailla ja lähdetä lenkille? PUUH!".

Lopulta koira kyllästyi ja tepsutti keittiön ikkunaan. Murahti. Kävi olohuoneessa katsomassa, oliko siitä vaikutusta emäntään. Ei ollut. Takaisin ikkunaan, murahdus, vähän edellistä kovempi. "Hyvä, riittää jo.", sanoi emäntä ja koira palasi olohuoneeseen häntää heilutellen. Ja pysähtyi: "EI, SE VAAN JATKAA NAPUTTELUA!". Koira katseli ympärilleen huoneessa, käveli sohvan luo ja alkoi työntää kuonoaan avoimeen meikkipussiin. Ja hymyili itsekseen, kun kuuli emännän kääntyvän katsomaan. "Wuh wuh, huomasihan se...". Emäntä kutsui koiran luokseen ja silitteli koiran silkkistä leukaa. Koira katsoi takaisin onnellisena huokaisten ja nojautui emännän jalkoja vasten. Halaus, rapsutus ja taputus ja sitten emäntä taas jatkoi hommia. Koira palasi tyytyväisenä makailemaan kirjoituspöydän alle.

Iltapäivällä se sitten taas kömpi keittiön ikkunalle. Emäntä puhui työasioita puhelimessa ja meni hakemaan kahvia... ja pysähtyi nauramaan. Koira istui kuin mangusti ikkunan edessä, häntä suorana tukipuuna takana, täysin paino pepun päällä ja etujalat ilmassa, kaula pitkänä, jotta näkisi jotain muutakin kuin puiden latvat. Hupaisa asento isolle koiralle!

Vähän lisäystä:

Nella sai postissa siskoltaan Nurmeksesta yhden päivän kestävän sooloiluluvan (kortti, hih) ja "Hyvin pyyhkiköön" -toivotukset (pyyhkeen, jossa koirankuvia). Tänä iltana tyttö sitten otti sen sooloiluluvan käyttöön...

Illan ainoa näköhavainto koirasta ja toki sille piti pörähtää lievällä bassoäänellä. Toki se toinen alkoi haukkumaan kimeästi ja sekunnin verran koirilla olikin pieni basso-sopraano-laulanta aariasta "Mitäs siinä tuijottelet kuin vierasta koiraa?".

Kun tytöllä tuntui olevan ylimääräistä virtaa, vein sen koulun kentälle ja vedettiin hurjat saalisleikit alkuun. Emäntä juoksi kentän päästä toiseen Nellan rynniessä vierellä ja tavoitellessa narulelua, kunnes emäntä oli ihan puhki ja koira duracell-pupuna intoa pinkeänä... Sitten pistin sen kävelemään lankulle (no, se oli vain ns. pirttituolin omainen pitkä penkki kentän laidalla). Kaksi kertaa se putosi penkiltä kun kiinnitti niin kovasti huomiota vain namiin kädessäni, eikä jalkoihinsa ollenkaan. Mutta ei kun uutta yritystä vaan ja niin mentiin penkin päästä toiseen 3 kertaa putoamatta! Sitten loikittiin puolelta toiselle pitkän penkkirivistön yli, siis sekä mamma että koira. Loppuun vielä kunnon taisteluleikit ja sitten alkoikin emännän jalkaa jo vähän painaa.... :) Tulipahan kentästä Nellalle taas hyviä mielikuvia!

Vieraskirjassa Nellan taistelupari nalle näyttää saavan kovasti säälipisteitä...! :)) Tämä taitaakin olla varsinainen karhukoira!

7.10.

Lokakuussa jo mennään! Aika on taas hurahtanut vauhdilla.

Kurssi loppui alkuviikosta, hyviä kommentteja tuli opettajilta, kehitystä tapahtunut (!!) ja toivotettiin tervetulleeksi seuraavalle kurssille (johon on ilmoittautuminen jo lähetettykin) "Käytöshäiriöiden anatomia". 

Viime viikonloppuna Nella sai uuden "harjoitusvastustajan"! Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi hakea kirpparilta sille joku ISO nukke tai karvalelu, jota se sitten voisi rauhassa retuuttaa niin kauan kuin kaveri kestää.. :) Naapuri sitten toi sille kirpparireissunsa jälkeen ison jääkarhu-karvalelun, josta onkin ollut suurta hupia tytölle! Sitä on kirputettu, pureskeltu, heitelty, sen kanssa painitaan selällään ja kyljellään... Ja nallessa on sen verran kokoa ja painoa, että tyttö saa pistää ihan tosissaan sille hanttiin! Ihme on, ettei nalle ole vielä tähänkään mennessä mennyt rikki, vaikka se joutuukin otteluun joka päivä. Naapureille siis suuri kiitos viihdykkeestä! Video taistelusta löytyy Gallerian videoista! Tarkoitus on myös tehdä jonkinlainen kuva-esitys erilaisista painikuvista, on niin hauska katsella ja kuvata niitä köllimisiä nallen kanssa...  

Kurssilla erään koiran omistaja oli koiransa takapuolen heikkouden vuoksi saanut fysioterapeutilta ohjeet pepun lihasten vahvistamiseen ja poimin siitä myös yhden "hyödyllisen tempun" ohjeet meillekin! Etutassut korkeammalle tasolle ja siitä sitten koira istumaan ja seisomaan. Voisi kai verrata ihmisten kyykkyihin! Nopeasti Nella tajusi, mitä pitää tehdä! Toki, kun aina istumaan mentyä ja seisomaan noustua sai namin... :) 

Suurta hämmennystä tuntuu välillä aiheuttavan se, että emäntä pitää Nellalle niin selkeää kuria noista toisten ihmisten tervehtimisistä. Monet tuntuvat hieman miettivän, miksi en päästä sitä suoraan heidän luokseen, vaikka "ei se mitään haittaa". Tarkoitushan on opettaa sitä, että kaikkia juttelemaan jääviä ihmisiä ei tarvitse niin railakkaasti tervehtiä, vaikka se koirasta niin ihanaa olisikin (ja siinä sivussa tosiaan kuorruttaa heitä valkoiseen karvakerrokseen... kun tuota karvaa edelleen lähtee..) ja että mamma on kuitenkin se, jolta lupa ensisijaisesti pyydetään. Tämäkin kyllä sujuu ihan hyvin, tyttö ei pyri kiskomalla kenenkään luokse, kun sitä kiellän tai ohjaan sen sivummalle istumaan. Toisinaan se kuitenkin yrittää takakautta päästä nuuskaisemaan vieraan tuoksuja... Liero...

Yksi Nellan kanssa harrastetuista tempuista tällä viikolla on ollut, "Kosketa kättä" (kuonolla) ja "Kosketa jalkaa" (tassulla). Katsoin yhdestä eläinohjelmasta, kuinka "maailman viisain koira" teki näitä temppuja (ja monia muita) ja koska haluan Nellan "viisauden" samalle tasolle, niin sitten vain alettiin treenaamaan! HAHHAH... :) Jos tästä tulisi vielä vaikka "viisaintakin viisaampi"!

Torstai-iltana 4.10. naapurin täti oli Nellalla lapsenvahtina. Hyvin oli mennyt, vaikka tyttö olikin muutamia erikoisia pikku-kokeiluja tehnyt (tahtoi vain varmistaa, että pitääkö asiat tehdä samalla tavalla lapsenlikan kanssa, kuin mamman.. hehe...). Karhunpainia oli painittu ja emäntä sai kännykkään vielä kuvankin Nellasta ja Nallesta vierekkäin (emännällä kun on pahemman puolinen eroahdistus koirastaan...). Ja pepputreeniä oli harrastettu, ilmeisesti sekin oli sujunut ihan hyvin.

Ehkä nyt, kun kurssikin on ohi, olisi enemmän taas aikaa päivittää tapahtumia tännekin. Viikon aikana on ollut yhtä ja toista, mille emäntä on saanut nauraa ihan urakalla, mutta nyt ei tietenkään mieleen tule kaikkea... 

SYYSKUU

27.9.

Aikaa on taas vierähtänyt... Emäntäkään ei saa mitään aikaan... kotisivujen suhteen siis!

Tapahtunut on kuitenkin taas kaikenlaista tässä välillä. Kurssilla tehtävä koulutussuunnitelmasta on tehty ja sen toteutustakin on jo suoritettu monta päivää. Suunnitelman kohteeksi otettiin meillä peruutusliike, kun kaikki liikkeet, mitkä koiratanssiin liittyy, kiinnostaa emäntää niin kovasti! Nellalta ei kysytä! :))

Hyvin on harjoitukset sujuneet, alkuun käytin naksutinta ja nameja, nyt olen jättänyt naksuttimen jo osittain pois (kuten kurssilla neuvotaan sanomaan, "häivytän ehdollista vahvistinta"). Koira peruuttaa muutamia askeleita ihan nätisti sisätiloissa, pitäisi nyt illalla kokeilla, miten harjoitus sujuu pihalla. Mutta kyllä koiran kouluttamisessa niitä asioita on aika lailla, mitä pitää huomioida.. Ja tarkaksihan tässä on alkanut oppimaankin! Nella kun keksii sitten välillä mitä erikoisimpia ratkaisuja minun ehdottamiin toimintoihin, niin niiden korjaamisessa saa tosiaan miettiä, miten ihmeessä vältän, ettei se uudelleen tee noin...? Kun Nella on oppinut peruuttamaan SUORAAN, seuraavaksi aletaan treenata mamman jalkojen välistä peruuttamista ja kasi-pujottelua peruuttamalla! Siinä sitä riittääkin haastetta.... :)

Vaihteeksi meillä on ollut hyvää onnea lenkkeillessäkin, ei ole koiria putkahtanut kuin sieniä sateella mistään puskista eteen. Juuri tällaisessa tilanteessa viikko sitten tuossa aiemmin mainitsemani kurssilta löytynyt helmi (rauhoittava signaalini) kopsahti takaisin syvälle siihen simpukkaan, josta tulikin... Eli suomeksi, yksi koira tuli juuri väärään aikaan paikalle annettuani signaalin ja Nellapa yhdistikin sen signaalin sitten siihen ikävään tilanteeseen. Siinä oli sitten haukkumista ja reuhtomista puolin ja toisin... Joten joka kerran sen jälkeen annettuani signaalin, tyttö alkoi tarkastella ympäristöä ensin varmistaakseen, että onko tuo tumpelo emäntä taas unohtanut varmistaa, ettei vihulaisia ole lähellä....

Tuon sähinähetken jälkeen ei ole vielä tapahtunutkaan samanlaista tähän mennessä ja se on antanut oikein hyviä mahdollisuuksia harjoitella nyt näitä rauhoitettuja ohituksia.

Ollaan treenattu kovasti myös sitä hihnakävelyä ja tyttö on oppinut aika nätisti ottamaan kontaktia aina kun pysähdyn (jos hihna kiristyy). Muuten matka ei jatku. Odotin oikeastaan, että Nella turhautuu ja alkaa sohlaamaan enemmänkin kyllästyessään, kun mamma toimii kiviriippana perässä koko ajan, mutta hyvin tuo on sopeutunut. Pitkiä matkoja kävelee välillä jo ilman mitään kiristelyjä, mutta ne toisten hajut (oli "ne toiset" sitten mitä vaan... mistäs minä tiedän, mitä se oikeasti nuuskii...) vie välillä mukanaan.

Myös lenkille lähdöt on rauhoitettu, jos tytteli läähättää intoa piukalla eteisessä, kun olen aikeissa pukea takkia niskaan, seison ja seison vaan... Nyt se on oppinut, että usein jo asettuu makailemaan (ainakin näennäisen rauhallisena) ja jatkaa makailua, kunnes olen pukenut ja pyydän laittamaan pantaa kaulaan! Hih! Nokkela likka oppimaan!

Tuntuu, että tytöllä on taas korvatkin kiinnittyneet paremmin kohdilleen, ainakin kuulo on parantunut! Jopa lenkillä se kiinnostuu taas herkemmin minun toimintatarjouksistani, mikä tietenkin lämmittää emännän sydäntä.. :) Toki on niitä makupaloja syötettykin... Kontaktia on palkattu urakalla!

Eilen illalla oltiin tosi myöhään lenkillä, oli ihan pimeää! Tyttö ei pahemmin pimeää enää arastele, on tottunut meidän viikonloppujen yölenkeistä varmaan. Käveltiin jonkin matkaa alusta ensin ihan normaalihihnalla ja sitten vaihdoin flexin pantaan kiinni ja sitten juoksenneltiin pitkin hiekkateitä, on ihan kiva väline tuo flexi, kun ei ketään muita ole lähettyvillä ja voi antaa koiralle vähän enemmän tilaa liikkua. Uskomattoman hienosti se sen jälkeen käveli norm. hihnassakin, vaikka epäilin, että se varmaan luulee senkin "venyvän" kun tarpeeksi vetää!

Jaa-a, pitäisi varmaan alkaa suunnittelemaan kotisivujen syksyistämistäkin...

18.9.

Koira oppii vaikkei ohjaaja ole kummoinenkaan.. :)

Ihan kyynel silmään nousi eilen illalla lenkillä (tiukka emäntäkin herkistyi), kun Neiti Nellainen ensimmäistä kertaa tarjosi heti toisen koiran kaukaa havaitessaan mammalle kontaktia.. Voi mikä ihana juttu! Vaikkahan jäisi viimeiseksi kerraksi, mutta ainakin sen KERRAN olen kokenut tuonkin! Piti ihan mamman pidätellä itseään, ettei ripaskaa ala tanssimaan ja aarioita laulamaan! Hillitysti tippa silmässä sanoin vaan "Hieno hyvä tyttö" ja tarjosin namia palkaksi hyvästä teosta.. Ja sitten vielä maahan muutama poimittavaksi! Kannustetta myös emännälle! Siis tuo koiran teko, ei ne raksut maassa.... :)

Illalla ihan väkisin alkoi naurattamaan... Mammalla on paha tapa istua sohvalla ja samaan aikaan läträtä kasvovedellä ja laittaa voidetta yöksi naamaan (ryppyvoidetta... no ei..). Nella aina pyrkii mukaan siihen touhuun, se joko istuu edessä tuijottamassa tai seisoo toinen etujalka ilmassa.. Hahaha... Se mitä se katsoo, on peili (lievä narsisti tuo otus) tai oikeastaan peilistä mahdollisesti heijastuvat valopilkut lattiassa tai vaikka sylissäni. Joskus aikoinaanhan se mokoma (kun oli ihan kuin kissat, villinä niiden valopilkkujen perään) nappasi hampailla emäntää reidestä oikein mojovasti kun tavoitteli sitä valoa suuhunsa.... No, nyt se seisoi ihan rauhallisesti, mutta hyvin keskittyneenä edessäni ja tuijotti peiliä. Kun nostin peiliä, sen häntä nousi ihan ylös ja kun laskin peiliä, sen häntä laski samaan aikaan alas! Veivasin itseäni huvittaen peiliä ylös-alas muutaman kerran ja koiran häntä menee samaan tahtiin! Peilillä kauko-ohjattava häntä! Vasta kun aloin nauraa ääneen, lumous rikkoutui ja koira istahti.

17.9.

Eilen kävi kaveri kyläilemässä ja Nellahan innostui ihan hurjasti! Taas se adhd-lapsonen pyrki pintaan oikein rynnäköllä...

Katseltiin siinä sitten kolmen koiran (Nellan emä ja isä ja täti) luonnetestejä telkkarista, Nella välillä portin takana terästäytyi korvat pystyssä kuuntelemaan, kun esim. kuuli emänsä ja tätinsä haukunnan telkkarista. Testeissä nämä sukulaiset eivät kauheasti innostuneet taisteluleikeistä patukalla tms. ja naureskelin kaverilleni, että me voidaan näyttää Nellan kanssa mallia leikkimisestä, kun testit on katsottu.. Ja niin tehtiin, siinä meni olohuoneen matto ihan kasaan, kun esiinnyttiin ja kaveri katsoi silmät pyöreänä "Sehän oikein tosissaan pitää kiinni ja vielä ääntelee...!". Ja leikki loppui hienosti "Kiitos"-sanaan! Emännällä onkin varsinainen taistelukoira... Sanan hyvässä merkityksessä! :)

Pitkin viikonloppua ollaan tehty kilkatus-harjoituksia (signaalin vahvistamista) ja se on toiminut hyvin. Pitää vielä vaan jaksaa vahvistaa sitä enemmän ja enemmän, ajattelin jopa tehdä niin, että ruokin Nellan pääasiassa vain ulkona jonkin aikaa ja annokset se saa osapalkkoina kilkatukseen oikein reagoinnista. Kyllä tästä hyvä tulee... Vaikka melko hyvähän tuo jo on! :)  

15.9.

Kyllä aika kiitää niin, ettei pysy kuin perässä... :) Ajan tasalla pysyminen ei vaan onnistu!

Ei ole kotisivujakaan ehtinyt päivittämään, kun kurssiasioiden opiskeluun menee niin paljon aikaa! Oikeastaan, pitäisi kai sanoa, että niiden asioiden ymmärtäminen tuntuu olevan tosi vaikeaa. Mielenkiintoisia asioita sieltä on tullut esille, tapa, jolla esim. Nella asioita oppii on aivan käsittämättömän monitahoista! Se yhdistelee ääniä, tuoksuja, liikkeitä ja vaikka herraties mitä ja saattaa yhdistää ne kaikki esim. yhteen uuteen käskyyn... Tässä todentuu aina vain vahvemmin se, että tieto lisää tuskaa!!!!

Mutta yksi oikein suuri HELMI saattaa olla putkahtanut esiin tuolta "kurssisimpukan" sisältä! Olen kurssitehtävänä nyt opettanut Nellalle uuden rauhoittavan signaalin, jota tarkoituksena on käyttää toisten koirien ohituksen jännitystuntemuksiin (siis koiralle, ja varmaan sitä kautta se rauhoittaa minuakin! Hihi..) ja yleensäkin säikähdyttäviin, jännittäviin tilanteisiin. Signaaliksi halusin sellaisen äänen, joka on helppo tuottaa missä vain ilman erillisiä välineitä, joka on niin poikkeava kaikesta muusta puheesta, ettei sitä herkästi muistuta mikään ja näin ollen sitä tuskin tulee höläytettyä minkään lauseen yhteydessä vahingossa. Naksuttimen ääni on niin lyhyt, että ehkä siksikään se ei sitä hurjassa jännitteessä kuule ja sen merkitys on ehkä jo muodostunut koulutusmerkiksi, ei niinkään sellaiseksi rauhoitteeksi, mitä nyt tältä uudelta merkiltä odotan.

Ääni on hieman korkeammalla ja tasaisella, rauhoittavalla äänellä sanottu "KIL-KIL-KIL!". Ja odotus on, että Nella kääntyy minun puoleeni äänen kuultuaan, ottaa kontaktin ja saa sen jälkeen palkkaa (siis ruokaa tai namia ja syöminenhän rauhoittaa koiraa). Olen ihan satavarma, että se kyllä tulee huvittamaan montaa ohikulkijaa, kun alan "kilkattelemaan" tuolla lenkkipoluilla, varmaan ajattelevat, että "Taas yksi ääliö koiranomistaja on keksinyt jotain ihan idioottimaista!". Mutta siitä viis, enköhän ole Nellan kanssa leikkiessänikin tuolla lenkillä jo saanut hieman epäileviä katseita aiemminkin, kun revimme jotain köysilelua, koira hampaat irvessä ja minä hiki lentäen! :)

Ja tämäpä onkin toiminut aika hienosti! Ollaan nyt parin päivän ajan saatu monta ohitusta vain raksuja popsien menemään rauhallisesti! Vaikka tyttö jo tuijottaa toista ja jopa ehtii vaanimaankin, pelkkä "kilkattelu" saa sen heti kääntymään puoleeni ja nakkaan pienestä pussista maahan läjän raksuja, joita se sitten alkaa siitä poimimaan. Se on sujunut ihan käsittämättömän hienosti! Jopa toisten koirien haukkumalla ohittaessa! Nella onkin ahne pikku possulainen... :)   

5.9.

Heti alkuun haluan onnitella Nellan siskon Netan omistajaa Teijaa todella hienosta ja kovasta työstä Netan kanssa:

LOISTAVAA TYTÖT! JATKAKAA HIENOA TYÖTÄ! :) 

Käy kyllä vähän kateeksi.. :)

Nella varmaan on alkanut kiristellä poskihampaitaan tai nauraa partaansa... Emäntä meni osallistumaan Suomen Eläinkoulutuskeskuksen verkkokurssille: Oppimisteorian perusteet! "Kaikkea se keksiikin.... Kun ei muuten pärjää...", hihittelee Nella mielessään ja kellii selällään olohuoneen matolla, välillä hampailla nyppien maton hapsuja.. :) Siinähän emäntä yrittää nyt sitten ihan opiskella miten koiraa saa manipuloitua erilaisissa tilanteissa!  

Ollaan treenailtu naksulla ryömimistä, ihan hyvin alku on mennyt. Samoin kontaktiharjoitukset alkoi taas uudelleen vähän suuremmalla teholla, kun aamulla jälleen tuli eteen tilanne, jossa koira ei nähnyt kuin kohti tulevan belgialaisen, joka näytti hampaitaan kuin olisi hammaslääkäriin menossa.. Nellan hermo ei kestänyt, eikä toisen koiran omistaja kuunnellut vaikka kielsin selvästi heitä tulemasta lähelle, sanoi vain koiralleen "Juu, mennään tutustumaan...". Voi elämän kevät taas... Eihän hän sieltä perspuolelta toki nähnyt koiransa naamaa, joka oli vetäytynyt ihan ruttuun, jotta hampaat näkyvät paremmin... Ja Nellahan tietenkin haukahti kolme kertaa ihan karvat harjaksena pystyssä. Tulihan jotenkin näkymätön olo, kun se mies katselikin vain Nellaa ja selkeästi kuuntelikin sitten vain sitä, koska älähdyksen jälkeen sanoi "Ai, no ei me sitten tullakaan...". Kai sitä ois pitänyt minunkin rähähtää pari kertaa oikein isolla äänellä, ehkä se mies ei suomen kieltä hänelle päin puhuttuna sitten ymmärtänyt, koiran kieltä selkeästi paremmin..

Lenkille tänään lähtiessä kohelsin pannan kanssa.. Pidin pantaa ja odotin, että Nella pujottaa kuononsa sen sisään. Sinne meni ja vedin jo pannan korvien taakse, kun tyttö alkoi ensin huitoa toisella tassulla naamaansa ja sitten toisella! Yritin vetää pantaa vaan pitemmälle kaulaan ja huitominen yltyi! Näytti ihan kuin se olisi yrittänyt ensin Hävettää-temppua ja sitten Kissat haisee-temppua...?? Mitä se tekee? Ja voi Luoja... Panta oli sen suussa... Koira nosti päätään ylöspäin surkea ilme koirannaamallaan, kuin sanoen "Kato ny, miten sä sen laitoit...".

Nyt iltalenkki meni ihan kivasti kuitenkin, tosin heti alkuun nähtiin yksi tuttu saksanpaimenkoiranarttu, jonka kanssa Nellalla tuppaa aina olemaan vähän sanailua. Jäätiin muutaman metrin väliä pitäen juttelemaankin vähäksi aikaa. Pari kolme kertaa likat alkoivat keskenään sanailla "parin lauseen verran kerrallaan", mutta suurimmaksi osaksi Nellakin jopa istui (tosin käskyllä) ja otti kontaktia MINUUN ihan kivasti ja palkkaa tuli kehujen ja namin muodossa! Lenkillä harjoiteltiin jatkuvasti kontaktia, etsittiin nameja puun kaarnan alta, treenattiin paikallaoloa muutamassa paikassa lyhyitä pätkiä jne.     

1.9.

Vilttileikkiä Nellan malliin...

Viikko meni parannellessa kurkkua ja yleiskuntoa. Nella oli oma itsensä, murunen, sopeutuvainen ja iloinen. Sillä on aina ollut suuri hinku käyttää hampaitaan ja nyt illalla se mutusteli lattialla fleecevilttiään. Pyöri ja hyöri sen kanssa lattialla, koko koiranvartalo heilui puolelta toiselle selällään, etujalat ohjasi vilttiä suuhun ja hampaat kävi. Oli huvittavaa seurata, kuinka koira voi keksiä noin kivaa itselleen yhdestä viltistä!??

Jonkin aikaa pyöriskeltyään lattialla, se sitten päätti "tappaa" peiton naatiskelun päätteeksi, nousi ylös viltti hampaissa ja aloitti vimmatun ravistelun. Kaksi kertaa viltti lävähti päin naamaani! Mitäs nojailin polviini leikkiä seuratessa, enkä osannut varoa... :)

Yölenkki ajoi taas asiansa, siitä tuli jälleen ns. siedätyslenkki. Kolmessa eri kohtaa tyttö alkoi hidastella nähdessään kummituksia. Yksi näistä oli paikallaan uhkaavasti tököttävä krysanteemipuska tien varressa. Pysähdyin ja katsoin tytön reaktioita. Se urisi kurkkuääntään, jota se varmastikin murinana pitää, nosti hieman karvojaan, hidasteli ja kiersi taakseni. Astuin muutaman askelen ihan kukan viereen, en puhunut mitään. Tyttö kaarsi toiselle puolelleni, piti etäisyyttä kukkaan, mutta sitten hyvin varovin askelin hiipi kukan luo ja tuhahteli muutaman kerran ennenkuin uskalsi aloittaa nuuskimisen. Taputin tyttöä ja kehaisin rauhallisesti. Hieno homma!

Toinen oli sitten jätesäkki, joka mokoma vielä uskalsi heilahtaa tuulen mukana! Taas sama kuvio kuin aiemmin, tyttö hidastelee, urahtelee, epäröi ja kiertää.. Mutta kun astuin säkin viereen, koira tuli mukana, tosin takanani.. Nopeammin uskalsi kuitenkin alkaa nuuskia, vaikka kohde jopa heilahti hieman pari kertaa. Taas kehumistaputusta.

Kolmas aiheuttikin sitten jo jopa yhden haukahduksen.. Maassa oli hampurilaispapereita ja cokismuki. No tuoksuhan tosin veti puoleensa Nellaa oikein tosiaan ja tyttö meni nuuskimaan ihan innolla, mutta... Tuota paperiläjää vartioikin SIILI! Jonka piikit sojotti pystyssä ja se oikein hypähti, kun koira meni siihen tonkimaan! Ja mitä teki Nella? Loikkasi kauemmas ja haukahti kimakasti! Itsekin ihan säikähdin, mikä niissä papereissa voi noin säikäyttää? Ja vähän kyllä nauratti, kun huomasin sen siilin... Tyttö meni sitten pitkällä jalkoja (varmuuden vuoksi, jotta pääsee nopeasti tarpeen tullen karkuun) pitäen ja kaulaa venyttäen nuuskaisemaan uudelleen ja rentoutui hieman, kun huomasi "Ai, se onkin tuo piikkikaveri!".    

ELOKUU

28.8.

Räjähdysmäinen koettelun lisäys...

Juu-u, onpa tytöllä yritykset kohota emännän niskan päälle istumaan lisääntyneet! Parina päivänä alkoi hihnan kiristäminen lisääntyä selkeästi, kokeiltiin pieniä kaasun polkaisemista muistuttavia äännähdyksiä vastaantulevien koirien kohdalla, kotona kävelee selkärangan jatke pystyssä, samoin lenkillä ihan jatkuvasti.. Miten siinä yhdessä lasten laulussa sanat menikään.. Nellan kohdalla voisi lauleskella "Ei korvia laisinkaan...". Mitään ei kuule, mihinkään ei reagoi. Kotona lisääntyi se kuonolla tökkiminen ja perässä laahaaminen. *huokaus*

No, mitäpä sitä sen kanssa kiistelemään?! Viilensin kodin "ilmastoa" viimeisiksi pariksi päiväksi, kukkoilkoon, jos kukkoilee (kun ei kiekumaan ala). "Ei silmiä laisinkaan", lauleskelin mielessäni, enkä nähnyt mitään. Ja aika pian tyttö sen huomasi, ettei sen kellimis-huomionkeräys-yrityksetkään saa mitään reaktiota. Oikein selällään makasi kaikki raajat eri ilmansuuntiin ja tuijottaa napotti suoraan minuun, mutta olin kiinnostuneempi Salatuista elämistä... Kiäh kiäh...

Aamulenkki tänään olikin jo paljon sopuisampi, ei kiristellyt hihnaa kuin pikkusuoristuksia ja taas löysäsi. Olin muutenkin aivan kauhean paljon kiinnostavampi, kun pysähdyin tien reunaan, tyttö heti oikein kääntyi katsomaan (ei sunnuntaina voinut olla vähempää kiinnostunut). Se ainoa koira, joka tuli vastaan, tosin vei sen mielenkiinnon vieläkin, mutta ei tarvinnut komentaa mitenkään erityisesti, kun tuli mukaan (vähän kompuroiden tosin).

JOS tuo olisi ihminen, noista sen hurahduksista vastaantulijoille voisi kuvitella, että se on ottanut oppia toisista, meitä kun vastaan kävelee joka päivä koiria, jotka haukkua rätkyttää niin hurjasti, että ties vaikka tämä olisi ajatellut sen olevan ihan normaali tervehtimis-rituaali.... Se kuitenkaan ei ole ihminen, ei edes pieni sellainen, joten ei tarvitse alkaa vastailla "metsän huutoon".

Ei tässä itsekään mihinkään huutoon nyt pysty vastaamaan, kun kurkku tuli niin kipeäksi, ettei puhua voi. Johtuisiko se siitä "ilmaston viilentämisestä"...? :))   

25.8.

Ei ole helppoa, ei edes helpohkoa...

Nellan sisäinen riistahirmu oikein pöllähti taas pintaan.. Mentiin koulun kentälle, ajattelin vähän treenailla seuraamista. Olihan turha ajatus, koska heti kun kentälle astuttiin, sen toiselta reunalta loikki pakoon jänis.. Kontakti hukkui ihan heti, koira seurasi jotenkuten, mutta koko ajan tiirasi kentän toista reunaa. Ei mikään, ei narulelu, ei namit, mikään ei ollut pupun voittanutta. Kai tässä pitäisi hommata joku kääpiökani ja kantaa sitä taskussa aina treenatessa, niin johan tyttö olisi ihan täpinöissään tokosta!! No, meidän treenit katkesi sitten jo muutenkin, kun joku auto tuli sinne ajamaan oikein kunnon kuviopyöritystä. Ei huvittanut jäädä sinne yliajettavaksi.. Murr....

Riistahirmu iski sitten uudelleen, kun menimme pellolle, ajattelin flexissä juoksuttaa tyttöä vähän pitemmän peltokierroksen. Kaunis ajatus, jonka koira palkkasi niin, että heti ensimmäisellä askeleella pellon puolelle meidän oikealta puolelta juoksi taas jänis ja likka perään. Emännän ranne nitkahti aika railakkaasti kun flexin naru loppui.. Tyttö ei ollut moksiskaan, kyttäsi vaan pupun perään ja oli ihan tolkku pois vauhkona. 20 metrin päähän käveltyämme taas lähti jänis ja likka perään. Nyt kuunteli kieltoa sen verran, että hiljensi vauhtiaan vähän, eikä kiskaissut, mutta alkoi sitten juosta ees taas hakien edes hajua, kun jänis meni jo piiloon metsään.

Mietin siinä kävellessäni, että olisiko tuo edes huomannut, jos olisin päästänyt flexin vapaaksi sen perään...? Ex-koira meinaan sai tosi sätkyn kun se mötikkä "seurasi sitä"... :) Tämä huomaisi varmaan vasta sitten kun pupu katoaisi, sitä ei löytyisi ja tulisi "äitiä ikävä". Näen jo sieluni silmillä, kuinka se yrittäisi juosta sitä flexiä karkuun ja menisi sitten paniikkiin, kun se vaan tulee perässä...!!! Pitää varmaan tehdä joskus testi, laittaa likka sekä flexiin että liinaan, jäniksen ajoon lähtiessä päästää flexi irti ja napata kiinni sitten liinalla, jos ei olisi flexistä moksiskaan...

24.8.

Aamulenkin juttuja...

Kyllä sitä kaikkea tapahtuukin... Pitää TAAS vaihtaa lenkin reittiä varmaan, en kehtaa ainakaan kuukauteen kävellä tämän aamun polkua...

Tämä on taas näitä karvalapsen kakkajuttuja.. Ensimmäistä kertaa n. kolmeen viikkoon tyttö teki aamulenkillä kakat, olin tyytyväinen, kun ei sen tarvitse sitten päkistellä kotona päivän ajan ja sitten iltapäivällä on jo tulenpalava kiire.. Menin sitten tyytyväisyyttäni avaamaan suuni (kun se värkki nyt edes joskus pysyisi kiinni tai edes katsoisin tarkkaan, onko muita lähellä...): "Hyvä, että meiltä tuli kakka!". En sitä mitenkään kiekaissut, ihan normaalilla äänellä sanoin. Mutta parin metrin päässä olevan pensasaidan takaa ilmestyi miehen naama: "Miten niin meiltä?". 90% verestä pakkautui naaman alueelle ja aloin änkyttää:"Niin ei meiltä tietenkään, vaan koira teki..."... JESTAS!! Ukko vaan hymyili tupakka suupielessä ja lausahti vielä: "Niin ajattelin vaan, että kai sä korjaat ne kaikki sitten pois....?". Minä nyökkäilin naama melkein jo häpeästä turvoksissa ja aloin kauhia jätöksiä pussiin... Ja sitten koirakin ihmetteli, kuinka ne emännän töppöjalat kulkeekin noin lujaa....

Eipä kauaa ehditty kävellä, kun tien poskessa nurmikolla poukkoili varis. Jotain kivaa se siinä piti, pomppi ympäriinsä melkein paikoillaan ja piti käheää röhinää (lintuinfluessa...?). No, Nellahan sitä alkoi tuijottamaan, köpsötti kyllä eteenpäin, mutta huomio oli ihan siinä siivekkäässä. Itse katselin eteenpäin ja yht'äkkiä kuului KLANK!! Käännyin katsomaan, niin eikö se valkoinen viksutin ollut kävellyt päin lyhtytolppaa! Oli ihan pöllähtäneen näköinen ja katsoi sitä tolppaa ihan kuin ihmetellen "Mistä tuo tuohon eteen ponkaisi?". Se kalahdus oli vaan aika kova, luupää kun osuu metalliin, niin.... Variskin lähti lentoon siitä äänestä! Kotona sitten katsoin, niin tytöllä oli silmäkulma vähän turvoksissa... Ei kannattaisi kokeilla pään vahvuutta kovemman kanssa....  

22.8.

Olihan ukkonen..!!!

Ja kyllä se täällä kotikylälläkin oli vieraillut, ainakin Nella tuntui kertovan kovasti tapahtumia, kun kotiin pääsin. Sen silmät oli vieläkin ihan pyöreinä ja jos jonkinlaista murmutusta, vinkunaa ja örinää tuli taas:

"KOKO PÄIVÄN joku otti musta valokuvia ihan jatkuvasti (salamat) ja sitten meni lentokoneita koko ajan (ukkosen jyrinä) ja mä en saanut nukuttua ja mua pelotti ja väsytti kamalasti ja on ihanaa että olet kotona mun turvana ja kyllä mä tiedän että mä olen kaunis ja hieno ja kaikkien yläpuolella mutta mitä niitä kuvia niin paljon piti ottaa, no toki maailmahan on mun renki mutta miten kaikki nyt matkusti lentokoneellakin niin joka paikkaan samaan aikaan ja... ja... ja....!!"

Sitä tarinaa tuntui tulevan oikein tuutin täydeltä. Heti kun oli käynyt pissillä, se nukahti! Ilmeisestikin oli ollut stressaavaa... Jotenkin muutenkin tuntui tyttö olevan jotenkin herkkänä. Lenkillä se alkoi kammotella yhtä linnunraatoa, kurkki takaani sitä ihan kuin hirvitellen. Pihalla sen vesikuppiin oli lentänyt joku ötökkä ja hukkunut siihen, Nella sitä tuijottamaan ja nuuhkimaan ja koko kroppa oli ihan venytyksessä, kun se yritti tutkia mahdollisimman kaukaa. Naapuri yritti saada sitä aidan viereen rapsutettavaksi, niin ei, ei voinut mennä, kun se kuppi oli siinä. Otin kupin pois ja tyhjensin sen ja silti, tyttö ei voinut astua siihen kohtaan missä kuppi oli ollut. Äh...

Saatiinhan lenkillä sitten eräältä koiranomistajaltakin aika suora kommentti: Vanhan rouvan pieni koira alkoi haukkumaan meitä ihan vimmalla, näytti että se sylkee happoa meihin päin, kun lähdimme ohittamaan. Nella käänsi päätään ihan toisaalle ja sen karvat oli hännäntyveä myöten ihan pystyssä. Tytöllä tuntui olevan kiire päästä pois. Rouva tuijotti Nellaa ja lausahti "Ai kauhea, onpas se aggressiivinen ja noin iso koira vielä!". Mitäs minä siihen sanomaan... Katsoin vain rouvan koiraa merkitsevästi, tällä oli hampaat irvessä ja ääni oli tosi paha ja se kiskoi (onneksi rouvalla oli pieni koira) meitä kohti. Menimme vaan ohi, minä hammasta purren ja ajatellen "Niin kai sitten...". :( 

21.8.

Aamulenkillä nähtiinkin meillä harvinaisempi näky...

Kierrettiin yhtä vakioaamulenkeistämme, metsässä. Yht'äkkiä Nellan kirsu nousee pystyyn ja koira imi tuoksuja sieraimet suurina, kunnon tuhinalla. Ja samalla alkoi vähänkarvat sään päältä kohoamaan... Emäntä katselemaan ympärilleen, mistä nyt on kyse..? Ja sitten näin vilaukselta, kun city-kettu kipittää vähän matkan päässä, paksu häntä suorana vartalon jatkeena, piiloon. Nellan asenne oli heti kohdillaan! "Hieman inhimillistäen" se näytti ajattelevan, "HEI KAVERI, tules tänne niin katsotaan kummalla on hienompi häntä!!" Meni jonkin matkaa, ennenkuin likka lopetti puskien kyttäämisen... :)

Tänään tulikin taas napsittua pari videota, Galleriassa nähtävillä.. Siellä nyt sitten toinen näistä Canis-lehden haasteesta "poikineista" tempuista, sillä toisella tassulla tehty. Toinen taas on vanhempi temppu, nimestään huolimatta ei ollenkaan väkivaltainen.. :) Kun nyt saisi kuvattua myös niitä ihan TREENI-videoitakin, eikä aina vain näitä temppuja...

Eilen iltalenkillä juuri ennen kuin kotiin asti päästiin, eteemme törmäsi pieni, musta koira omistajineen. Koira alkoi ihan vimmatusti haukkua Nellalle, eikä lopettanut sitten millään. Vein vaan Nellaa ohi ihan rauhallisena, eikä tyttö vastannut kuin tiukalla katseella ja karvojen ylöspäin hinauksella, ei kuitenkaan yrittänytkään mitään hyökkäyksiä. Piti kuitenkin koko ajan ohimennessä vähän vaanivaa asennetta... Tiukan katseen takana vain näytti olevan sen juuri syntyneen aivosolun aiheuttama ajatus: "Tajuatko sinä, kuinka pieni olet...? Jos vaikka haukahdan takaisin, pelkkä suustani lentävä kuolapallo keilaa sinut nurin!!" Ohi kun oltiin menty, tyttö tuhahteli vielä pari kertaa todella turhautuneen oloisena.

Olin kuitenkin ihan tyytyväinen, sillä jokin aika sitten jokaiselle ohitettavalle, haukkumisen aloittaneelle koiralle oli henkinen pakko vastata. Ties mitä törkeyksiä lajitoverit sitten mahtoivat syytää, haukkuivat blondiksi kenties... Ilmeisesti tyttö on nyt sitten tajunnut, ettei se haukku oikeasti haavaa tee, edes egoon...  

20.8.

Lääkkeet loppu! :)

Eilen sitten otettiin viimeinen pilleri ja loppulääkintä sujuikin hienosti! Kai tuo karvapöksy vihdoin tajusi, että nieltävä ne on kumminkin, meni sitten lyhyen tai pitkän kaavan mukaan.. Aamulla se sitten olikin ihmeissään, kun ei tablettia annetukaan! Voiko koira saada addiktion antibiootteihin...? :)

Meillä taitaa olla 1,5 v uhma-murrosikäkausi tuloillaan.. Kovasti tyttö yritti eilen lenkillä kiristellä hihnaa, ohjailla jatkuvasti lenkin suuntaa, vaani vastaantulevia koiria (eikä korvakaan lotkahtanut kun kielsin...), ei meinannut malttaa odotella tien reunassa, että annan lupaa ylittää, koitti kiskoa hajujen perään oikein kunnon ryteikköön... Ei siinä mitään, sitten pidettiin pikku-sulkeiset! Heti kun hihna kiristyi, käännyin juuri päinvastaiseen suuntaan, nyppäsin hihnaa ja mentiin MINUN määräämään suuntaan. Kun koira jolkotteli ohi ja alkoi taas hihna vetäytyä suoraksi, käännyin taas! Meni siinä oikeasti muutama minuutti, ennenkuin tyttö alkoi katsella emäntään "Mitä tuo nyt oikein tohottaa? Tässä ollaan ravattu edestakaisin jo ties kuinka monta kertaa?!!". Kävelin vain kuin en koko koiraa hihnan päässä huomaisi. Pikkuhiljaa taas hehkulamppu syttyi koiran päässä "Ahaa-elämys! Tää olikin TÄTÄ!" ja päästin jatkamaan normaalisti. Kärsivällisyyttä kyllä välillä kaivataan....

Eilen imuroitiin ja pestiin lattioita, koira vähän väliä teki valehyökkäyksiä imurin suuttimeen, haukahteli kimeästi ja nappasi hampaillakin pari kertaa. Ja lähti jäähylle eteiseen. Lattiaa luututessa se alkoi vaania rättiä, tassutti muutaman kerran, hypähteli leikkiasentoon (kutsui hölmö sitä rättiä leikkiin!)... Mutta, sitten sen herkkä koiranminä sai kolauksen...

Meillä ei ole mattoja lattialla ollut Nellan kotiutumisen jälkeen, kun se rotta tuppasi jo omat makuualustansakin pissimään. En siis ole ottanut riskejä, jos vieläkin mokoma uskaltaa käyttää sitä protestointikeinoa. Mutta nyt sitten tempaisin olohuoneen lattialle maton ja se olikin tytölle aika ihmetys.. Siinä kului nuuskutus poikineen, enkä alkuun oikein tajunnut mikä siinä nyt niin ihmeellistä on, kunnes myöhemmin muistin, että kyseistä mattoa ei ole käytetty sen jälkeen, kun edellinen koirani siinä köllötteli.. Tämä ei nyt sitten siinä pystynyt makailemaan. Jos tuli olohuoneeseen lepäilemään, se survoi itsensä sohvan ja maton väliselle lattiakaistaleelle ja työnsi tassuilla mattoa ryttyyn reunasta, ettei vaan sen päällä joutuisi olemaan! Tulipas siitä nyt ihan mörkö!

Aamulla se ei enää niin tyrmistynyt ollut, vaikka vieläkin sitä kummajaista piti nuuskutella. On se niin herkkä se koiran ego.... :) 

Kuvattiin pieni videopätkäkin tänään, löytyy Galleriasta. Tuli lopussa pieni kiire ottaa kamera pois, ettei Nella ehtinyt antaa videon loppuun omaa "kuonoleimaansa"... :) Läheltä piti!

17.8.

Ei ongelmia lääkinnässä tänään!

Tyttö on kiltisti niellyt kaikki pillerinsä ilman temppuja, ihmeellistä... :)

Mamma olikin tänään päivän kotosalla, etätöissä. Tyttö on hyvin sopeutunut siihenkin, että emäntä vain naputtaa konetta, ei häiriköi yhtään, lepäilee vain, nauttii selvästi siitä, että ei ole kuitenkaan yksin, vaikkei sen kanssa pelehditä. Käy välillä katsomassa vierellä, ehkä hieman pyyhkäisee kielellä kättä, mutta palaa taas köllöttelemään.

Tilasin sitten pizzaa (kröhöm...), kun jääkaappi pullotti tyhjyyttään ja kun toimitus tuli, Nella katseli verkkoaidan takaa tarkasti ilmaa nuuskutellen ja silmät kirkkaina. "AAH, sapuskaa!!" Vein ensin pizzat sisään ja vasta sitten päästin koiran sisälle, jonne se suorastaan rynnisti, tosiaankin vaikutti siltä, että ruoat oli toimitettu sille! Niin häntä pystyssä ja innoissaan se juoksi keittiöön. Kun menin perään, se nuuski pizzalaatikon reunaa ja maiskutteli suutaan.. Voi sitä ilmettä, kun leikkasin palan lautaselleni ja aloin syömään, eikä koiran kuppiin tipahtanut palaakaan... Niin se peruutti kiltisti eteiseen odottamaan, koska emäntä alkoi syömään. Hyvin se on tuonkin oppinut, ei yritäkään tunkea samaan huoneeseen ruokaillessani.

Illalla naapurit kävivät pihalla leikittämässä koiraa uudella narulelulla. Harvinaisen sinnikkäästi tyttö sitä kiskoikin, siinä samalla multasi naapurien jalat, sukat ja vähän puseroa ja housuja... Nauroinkin, että pitäisi laittaa kyltti aitaan "Älä tule puhtaissa vaatteissa aitaukseen!".

Huvittavaa on se, kuinka tuo koira ui tavalla tai toisella paikkaan kuin paikkaan.. Naapuri näytti kännykkäänsä. Nella ei koskaan ole heillä käynyt, mutta silti sen valkoinen karva oli jotenkin ujuttanut itsensä kännykän näytön lasin ALLE!  

16.8.

Show must go on....

Kyllä tuo koira pitää emäntää ihan pellenään.. Nämä aamupillerit tuottaa selkeästi eniten näitä älynväläyksiä tuon karvapään herneaivoihin.. Taas sama kuvio, pilleri kidan perälle, kuono kiinni ja kaulan silityksiä. Tyttö katsoo emännän silmiin taas niin rakastavasti kuin koira vain voi ja häntä heilahtelee sydämen lyönnin tahtiin... Ja kaksi kunnon nielaisua, emäntä uskoo ja luottaa jälleen, hymyilee lempeästi kasvatilleen ja kehaisee.. Koira nousee seisomaan, heiluttaa häntää ihan vimmatusti korvat nöyrästi takana ja hypäyttää oikein etutassut ilmaan iloisena ja... pilleri napsahtaa astianpesukoneen etulevyyn! Äh..... Tästä on tullut selvästi oikein "Kuinka hyvin onnistut mammaa höynäyttämään?"-hetki.

Aamulenkillä sitten ihan vain omaksi ja koiran huviksi harjoiteltiin vähän seuraamista ja nurmikolla maahanmenoa... No, maahan-käskyllä koira napsahti maahan kyllä, mutta ponnahti heti ylös ja nuuski nurmikkoa edestään, hypähteli paikallaan kuin piikkityynyllä olisi astellut, tuhahteli, jatkoi pomppimista... Hymähdin ja annoin uuden komennon ja omituinen hypähtely jatkuu, nuuskimista irvistys naamalla... Menin katsomaan, että olinko minä onneton nyt käskenyt sen toisen koiran jätöksiin makuulle, vaikken sellaista kyllä siinä huomannut.. Ja mikäs se siinä, pikkiriikkinen nokkonen aiheutti tämän kertaisen koiratanssin!! Niin, onhan se eräänlainen piikkimatto... Kai...

Lisäystä:

Iltalenkki tehtiin Kehä III:n varrelle, haettiin muutama uusi narulelu treeniä/leikkiä varten. Nella taas näytti oikein "parhaat" puolensa, ei malttanut millään olla istumassa (eikä suurimmaksi osaksi pysynytkään....), kun lelujen tekijä tuli autollaan viereemme ja alkoi kaivaa muovipussista leluja valittavaksi. Tyttö luuli kai, että se koko pussillinen oli tarkoitettu hänelle, eikä kestänyt odotella tai sitten se itse halusi valita itselleen "sopivimmat"....

Toki yksi leluista piti sitten ottaa jo käyttöön lenkin jatkuessa ja kovasti tuntui kiinnostavan nekin kolme, joiden päät sojotti emännän repusta, ihan kuin vain odottamassa niiden nappaamista! Tyypillistä sääonneamme oli taas se, että kun lähdimme lenkille, ei satanut, kaatosade iski puolessa välissä matkalla lelujen noutoon, leluja valitessa ei satanut, sitten se alkoikin taas ja loppui "yllättäen" juuri kun pääsimme kotiin.... 

Kotona sitten koittikin valinnan vaikeus: minkä värinen lelu tänä iltana miellyttää eniten.. Musta-vaaleanpunainen vei voiton! 

15.8.

Vaihtelevaa tämä lääkinnässä menestys...

Eilen illalla pillerin antaminen meni ihan hyvin, kun pidin vaan kuonosta kiinni sinnikkäästi, kunnes tyttö oli nielaissut riittävän monta kertaa saadakseen emännänkin uskomaan, että alas se tabletti meni. Mutta tänään sitten aamulla taas... Kaippa se luulee, että olen niin aamutokkurassa, etten mitään huomaa, kun tarpeeksi monella tavalla koittaa huijata..

Tein kuten eilen, tabletti ihan kurkun perälle, kuono kiinni ja kaulasta silittelyä. Tyttö katselee hunajaisilla silmillään ihan rentona ja nieleskelee. Emäntä tietysti ilahtuu ja sanoo oikein rakastavalla äänellä "Äitin hyvä tyttö", päästää irti kuonosta ja kieli työntää tabletin mamman kädelle! Riivatun hurtta!!! ARGH! Onko tämä otus nyt oppinut, että tämä on uusi leikki: "Kuinka kauan pystyt pitämään tablettia sulamatta suussa niin, että sen vielä saa kokonaisena ulos suusta??"

On se niin fiksu, fiksu se on... :)

Iltalenkillä olikin tytöllä varsinainen "Maailma on RENKINI!" -asenne taas, häntä oli melkein koko ajan pystyssä, pitemmästä heinikosta olisi näkynyt varmaan vain yksinäinen, valkoinen häntä, joka viilettää auringossa pellolla.... Ihan kuin lenkillä kaikki maat ja valtakunnat olisi VAIN SEN omaisuutta! Kadun toisella puolella sitten kiinanpalatsikoira päästi äläkän nähdessään meidät ja merkattuaan potki oikein vimmalla multaa ilmaan, Nella pysähtyi seisomaan kuin ylväs patsas, otti halveksuvan ilmeen koirannaamalleen ja tuhahti. Se näytti ajattelevan (lievää inhimillistämistä..): "Oliko nuo jotain potkuja vai? Odotas, jos tulisin sinne näyttämään, niin voisin vaikka ohimennen ja ihan vahingossa potkaista sinut samalla ojaan!" Tytöllä tuntuu olevan egoa taas vaikka muille jakaa.... 

14.8.

Pillerien kanssa taiteilu alkoi...

Ei olekaan antibiootit niin herkullisia kuin Canikurit.. Silmät innosta loistaen likka otti eilen illalla ensimmäisen antibiootin suuhunsa, puraisi... Leuat pysähtyi. Puraisu. Suu aukesi ja kieli tuuppi pillerin palasia lattialle. Koira oli suorastaan tyrmistyneen näköinen: "Mitä sä työnsit mun suuhun? Syötäväksi kelpaamatonta ravintoa ja mun maha on jo muutenkin ihan sekaisin!!?" 

Noukin palaset lattialta ja tungin takaisin sen suuhun, suljin leuat ja silittelin kaulaa. Koiran silmät tuijottivat minuun kuin syyttäen huonosta kohtelusta, mutta kyllä se palaset nieli. Sitten se lähti pettyneenä eteiseen. Tosin palasipa nopeasti kun avasin ruokapurkin ja aloin kaivaa ruokaa sen kuppiin... :) Pilleri unohtui sekunnin tuhannesosassa!

Aamulla sitten käytin samaa tekniikkaa, pilleri suuhun, suu kiinni ja silittelin kaulaa, kunnes näin koiran nielaisevan. Siihen se jäi istumaan häntä heiluen, että avataanko taas purkki?! Käännyin kaatamaan kahvia kuppiin ja koira poistui paikalta. Astuin kohti jääkaappia ja tunsin jalkapohjassani jonkun möykyn... Tahmea pilleri oli liimaantuneena jalkapohjaani! Se riivatun hurttimus oli pudottanut pillerin suustaan lattialle, kun käänsin selkäni!! Ja minä jo ehdin sitä nielaisusta kehua.... Ensin koira tuntui kadonneen maan kamaralta, kun kutsuin sitä takaisin keittiöön. Toisella kutsulla se kurkisti keittiön oviaukosta niin, että näkyi vain kuono ja toinen silmä. Alkoi jo naurattaa. Yritin olla topakkana ja kutsuin vielä kerran. Koira tuli pää matalalla ihan etanan malliin lattialla jalkojaan liu'uttaen, hitaasti, niin hitaasti.... No, onnistuihan se tabletin syönti, kun pidin kuonosta kiinni niin kauan, ettei se enää voinut sitä kauempaa liottaa suussaan ja oli pakko niellä.

Hienoa oli kuitenkin se, että jo yhden lääkkeen annon jälkeen nyt aamulenkillä koiran vatsa näytti toimivan kuten pitää! :)) 

13.8.

Ei onnistunut Nellan mahan parantaminen ihan noilla "perinteisillä" keinoilla. Vatsa menee heti sekaisin vaikka ruokaa antaisi kuinka vähän ja isoon vesimäärään liotettunakin. Soitinkin nyt sitten eläinlääkärille ja illalla haetaan antibiootteja ja dieettiruokaa.

 Koira edelleen on kyllä ihan pirteä ja kovasti viikonloppuna "auttoi" kotihommissa (toisin sanoen kuono oli joka paikassa tutkimassa mitä, missä ja miten teen). Eilen illalla se sitten innostui hieman liikaa tutkimaan pihalla olevaa ötökkää ja yht'äkkiä peruutti ja nuoleskeli naamaansa aika happaman näköisenä. Tutkin suun joka puolelta, mutta mitään ei näkynyt (ei olisi ensimmäinen kerta, kun neito pistää kimalaisen lihoiksi..). Sitten huomasin juuri sieraimen sisäpuolella vaalean pienen möykyn ja kun siihen koskin, Nella vetäisi päänsä heti pois ja nuoleskeli kirsuaan. Yritin uudelleen ottaa kiinni siitä pienestä vaaleasta, sama lopputulos. Ei kun pinsettejä hakemaan. Pinseteillä sain nyppäistyä sen möykyn pois ja kas, siinä olikin piikki toisessa päässä! Nella itse näytti nuuskimalla maata tosi varovasti, että tuosta se irtosi ja ihan mehiläisen näköinen ötökkä ryömi maassa. Ei muuten likka koskenut siihen uudelleen! 

Muutamia nuolaisuja kirsuun ja pari aivastusta ja sen suurempia vaikutuksia sillä ei sitten ollut, vaikka olin jo valmiiksi kaivanut kyypakkausta esiin. Sai pihan kaikki lentävät öttöset olla loppuillan rauhassa, tyttö vain tyytyi katsomaan niiden perään, vaikka yleensä se metsästää kaikkea lentävää tai neljällä jalalla maassa kulkevaa... Oppi meni perille, ainakin yhdeksi illaksi.... 

Lisäys edelliseen:

Eläinlääkäriltä tuli sitten 5 pv kuuri antibioottia ja sekä purkki- että kuivamuonaa, dieettiruokia molemmat. Naureskeli lääkäri vielä, että usein tuon purkkiruoan saannin jälkeen koira ei enää muuta voikaan syödä (ei ilmeisesti halua...), 12 purkkia maksoi 31 euroa... Nella kyllä tajusi HETI, että kannoin mukanani ruokaa kotiin, koska se käveli takajaloillaan takaperin edessäni n. 3 metriä ja nuuski sylissäni olevaa kasaa purkkeja ja 2,5 kg:n kuivamuonapussia... Eli hyvin se isokin koira näyttää takajaloillaan tepsuttavan, kun olettaa ruokaa olevan tarjolla!

Heräsi tässä epäilys, että Nella oli mahdollisesti saanut sinilevää lähistöllämme olevasta lammesta. Yksi vastaanotolla ollut koiranomistaja mainitsi siellä sitä olevan ja sanoi myös, että siellä on varoituskylttikin. En vain sellaista siellä ole huomannut... :( Onneksi en sentään uittanut Nellaa siellä, enkä antanut juoda vettä, vaikka se sitä pari siemausta kahlatessaan ihan rannassa saikin. Mitään ihottumaa likalla ei ole, mutta tiedä tästä nyt sitten. Onni on kuitenkin, että tyttö ei ole mitenkään sairaan oloinen ja nyt saimme lääkkeet ja vatsan pitäisi näillä ruokineen parantua!     

11.8.

TV 2:n Eläimellistä menoa-sarjassa vahasta tehty jänis sanoi: "Koirat heiluttavat häntää siksi, että pierun haju häviää!" :)

Juu ja meillä on nyt sitten heiluteltu aika ahkerasti sitä häntää ja aihettakin on ollut.... Mukavia viimeisiä lomapäiviä on vietetty, koira tussauttelee ihan vierellä, haisee ihan kuin mätänisi sisältä koko elikko, tulee rapsutettavaksi ja röyhtäilee päin naamaa päästäen samalla pitkän "Ooooooo..."-äänen suu ihan supussa (miten se saakin ne huulet niin pyöreäksi??). Ja sitten niiden lisäksi vielä sain keräillä muovipussiin maastosta velliä... Nämä helteet tuntuu vaikuttavan Nellan vatsaan, niin on tehnyt aiemminkin, mutta nyt ei sille meinannut tulla loppua. Ei auttanut Tehobaktikaan vaan piti ostaa Canikuria ja pistää tyttö vuorokauden paastolle.

No, sitten tietenkin se maha alkoi pitää kauheaa mörinää tyhjyyttään! Pitkin yötä molemmat herättiin, kun koiran maha uikuttaa, vinkuu ja örisee. Nella itsekin säpsähti hereille ja tuijotti mahaansa ihan kuin olisi odottanut jonkun Alienin kurkistavan sieltä! Koira yritti vai'vihkaa vihjailla jatkuvasti, että "oletkos, eukko, unohtanut jotain??!!", kävi kurkkimassa keittiössä, tuli luokse, veti kevyttä ravia taas keittiöön ja kurkki sieltä kaula pitkänä kuin alpakalla. Eikä tehonnut, en "tajunnut" antaa ruokaa... ;)

Vesikään ei oikein maistunut, paitsi pihaa kastellessa (kuvassa ns. "kristillinen tasajako", puolet vedestä menee Nellalle ja puolet pihalle, kts. myös video) ja tuttipullosta. Niillä sen vesikiintiön sai täyteen helposti, kun tuo on tuttipulloonsa ihan hulluna. Torstaina meinaan aloin huomaamaan, että likka alkoi vaikuttaa jotenkin vähän kuivuneelta ja siksi piti alkaa tosissaan jo kiinnittämään siihen veden juontiin huomiota.

Erikoista, mutta todella hienoa, on se, ettei tuo ripuli kuitenkaan näyttänyt mitenkään vaikuttavan yleiskuntoon ja virkeyteen, paitsi, että väsähtihän se selvästi nopeammin. Muuten oli ihan normaali ylivilkas itsensä, leikki pihalla ja viskoi narupalloaankin ihan vimmalla. Canikurit meni hienosti, kun teetti muutaman tempun ja antoi niitä "kiitospaloina"! Meinasi jopa syödä sormetkin siinä mukana (yritti saada luisen liha-aterian samalla).... 

Nyt sitten taas totutellaan ruokaan pikkuhiljaa, vaikka koira olisikin valmis jo syömään vaikka emäntänsä!

Kovasti se on ollut ikkunanpesussa ym. mukana, kiikutti ikkunanpesurätinkin salaa eteiseen ja kun sitä aloin hamuta käteeni, ei se enää ollutkaan siinä mihin sen laskin.. Hetken joutui jo miettimään, että "Olihan mulla se rätti tuossa, olihan???". Onneksi Nellan syyllinen naama ja luimukorvat paljasti, kuka tässä huijaa ja ketä...   

6.8.

Valkoisen koiran metsästystä....

Huh huh, olipas kuuma päivälenkki! Aurinko paahtoi, vain pieneltä osin lenkkiä puhalsi tuuli edes sen verran, että muutama Nellan korvakarva heilahti, Nellan tuttipullo tyhjeni kovaa vauhtia ja emäntä puuskuttaa koiran perässä hönkien kuin astmaatikko ja jalat alkoivat tuntua ihan puujaloilta... Sitten, yksi vastaantuleva auto alkoi hidastaa vauhtia ja pysähtyi kohdallamme. Nainen pistää päätään ikkunasta ja kysyy:"Onko sinulta toinen tuollainen koira karannut?". Hän oli nähnyt Nellan näköisen koiran juoksentelemassa vähän matkan päässä autojen seassa. Sanoin naiselle, että menemme katsomaan ja koitan saada karkulaisen kiinni, jos sen nään. Vähän matkan edettyä toinen auto pysähtyy ja mieskuski kysyy samaa kuin edellinen kuski. Hän neuvoi suuntaa hieman ja niin jatkoimme matkaa.

Kiertelimme ympäriinsä n. tunnin verran, alkuun katselin vain poluille ja tielle, näkyykö koiraa, kunnes tajusin, että "HEI! Sehän voi tulla vaikka suoraan puskasta eteen, eihän sillä ole sitä omistajaa mukana, hölmö!". Jotenkin sitä vain katseli niitä kohteita, mistä yleensä koira omistajineen kävelee.... Sääli, mutta en sitä koiraa sitten missään edes vilaukselta nähnyt.

Ilmoittelin sitten valkkarifoorumille ja sieltä vastauksena neuvottuihin paikkoihin karkulaisesta. Toivottavasti koiruus on löytänyt jo omistajansa, osaan kuvitella, miltä tuntuu, kun oma koira katoaa tuolla tavoin... Omat koirani ovat onneksi aina osanneet takaisin luokseni tai sitten suoraan kotiin ja ovat aina selvinneet matkoistaan ehjinä! Se on kuitenkin aina tosi ahdistavaa, kun ei tiedä mitä juuri SILLÄ KERRALLA tapahtuu.. Pidän henkisiä peukaloita pystyssä tuon koirakon puolesta!  

5.8.

Ei päästy valkkareiden joukkolonkkakuvauksiin, mutta sain kuitenkin siinä suhteessa hyviä uutisia, että Sari P. kuulostelee, josko jotain muita vastaavanlaisia olisi tulossa pääkaupunkiseudulle päin ja ilmoittelee sitten minullekin. Säästäähän niissä aina muutaman kympin.

Nellalla on nyt (liekö taas ilmojen lämpenemisestä johtuvaa) hieman vatsa ollut löysällä pari päivää. Tai sitten se on jo jännittänyt etukäteen tuota kuvausta.. hihi... Katsotaan josko se tuosta nyt tekee ihmeparantumisen, niin sitten hämmästelen kovasti!

Yöllä, kun oli vähän viileämpää, kävelimme taas kovavauhtisen lenkin, on jännää ollut huomata, kuinka ennen (siis edellisen koiran kanssa) yli tunnin kestänyt lenkki kestääkin Nellan kanssa vain 45 minuuttia... Matka etenee ihan lentäen! Jäniksiä vilisee yöllä joka puolella, saisipa kuvan tuosta koirasta, kun se yhden niistä huomaa! On meinaan ns. "ryhti kohdallaan".. Jos joskus "erehtyisin" viemään tuon näyttelyyn, sinne pitäisi ottaa varmaan jänis mukaan ja kuljettaa sitä ympäri kehää, niin tyttö olisi ihan voittaja-ainesta...! :))

Sisarukset onkin kunnostautuneet kovasti näyttelyissä, ROPia ja Sertiä putoilee. Olen vähän jo pudonnut kärryiltäkin, montako niitä kullakin on! :) Hieno pentue tästä on kehittynyt!

1.8.

Hämmästyttävä valoilmiö, aurinko, vieraili näkyvillä ja olihan ihana lenkki-ilma! Aurinkoa, hieman pilvivarjoa ja sopiva tuuli! AH! :)

Oli huvittavaa oikein tarkoituksella kiinnittää huomiota tämän Kuningattaren (ei minkään pikkurinsessan siis) "ilmoituspalstaan", jota Hän rakentelee tuolla lenkkipoluilla.. JOKAISEN polun (meni se sitten metsässä, pellolla, nurmikolla tms.) alkuun, keskivaiheelle ja loppuun piti tehdä pissimerkit. Eikä mitenkään siististi sinne reunaan vaan IHAN KESKELLE POLKUA! Eihän perhana kukaan pääse ohittamaan "toista reunaa nuuskiessaan" tietoa siitä, KUKA TÄÄLLÄ HALLINTATYÖKALUJA KÄYTTELEE! Pikkuisen on tytölle kasvanut kuvainnollisesti ISO PÄÄ.... ;)

Ollessamme sitten palailemassa kotia kohti, pitkän ajotien pätkällä meitä vastaan tuli itämaisen näköinen reppuselkäinen mies, joka ensin kyykki jotain tien poskessa, sitten nousi ylös ja jäykistyi silminnähden huomatessaan meidät! Kohottelin vähän kulmiani, kun en tajunnut mikä äijälle tuli.. Nella toki huomasi miehen myös, mutta ei mitenkään näyttänyt erityishuomiota tälle antavan. N. 10 metriä ennen kohtaamista mies alkoi siirtyä kylki edellä tien toiselle puolelle ja sanoi jotain niin epäselvästi, etten tajunnut mitään. Luulin, että ukko puhui jotain minullekin vierasta kieltä. Mutta sitten kun ilmeisesti näytin ihan kysymysmerkiltä, mies osoitti oikein sormella Nellaa ja sanoi: "WHITE WOLF!". Ihan alkoi naurattaa, ei pelkästään siksi, että arvio lajista oli niin poskellaan, mutta ukko oli oikeasti pelokkaan näköinen ja hän sanoi tuon niin pitkittäen "VAIT VUUUULF!". Puistelin vaan päätäni hymyillen ja vilkutin sedälle ja me jatkettiin matkaa.

Kävimme myös taas yöpissilenkillä, ja nyt oli minun vuoroni säikähtää.. Nella kävi kyykkimässä nurmikolla, kaivoin pussin taskusta ja aloin pimeässä katsella, missä ne poiskorjattavat on.. "OK, tuossa kiiltelee jotain...", ajattelin ja kouraisin pussilla maata ja... Ne "jätökset" suorastaan pomppasi käteeni!! Rääkäisin, koira loikkasi puoli metriä ilmaan, kaaduin ahterilleni ja silmät pyöreänä katsoin, kuinka säikähtänyt sammakko loikki karkuun. Nella toipui nopeammin kuin minä ja pomppasi sammakon luo sitä tutkimaan. Seuraava ajatukseni olikin "No nyt se läjä on sitten tietenkin siinä, missä itse istun....". Ei ollut, onneksi...   

Sitten tuli taas siilikokemus. Pieni piikkikasa tönki tien laidassa ja Nella oli heti menossa sitä tutkimaan. Pistin tytön istumaan ja kontaktin jälkeen annoin luvan mennä (hyvä harjoitus taas) tutkimaan, siili alkoi heti tuhnuttaa uhkailuääntään ja pompahteli paikallaan. Nella aika hyvin osasi jo väistellä sen piikkejä. Tyttö vaan piti erikorkuisia murmutusääniä ja koitti saada kuonoaan mahd. lähelle otusta nuuskiakseen kunnolla. Ja sitten se piikki osui, jonka jälkeen tyttö haukahti pari kertaa niin, että lähimetsässäkin kaikui. Mutta urheasti tyttö vaan jatkoi tutkimista, meni jopa hetkeksi maahan siilin viereen. Lopulta se näytti jo olevan ihan "sinut" tuon otuksen kanssa, joten lähdettiin nukkumaan.

HEINÄKUU

31.7.

Viime yönä Nella taas osoitti tätä Hienotassu-mentaliteettiaan.. :) Avasin oven, menin itse sateeseen seisomaan ja avasin portin päästääkseni likan vielä illan viimeiselle yöpissille ja... Luvalla tyttö tuli ulko-ovelle asti, katsoi ulos, tuhahti ja kääntyi ympäri! Sanoin sille "NOH, pissille siitä!", yritin oikein olla vielä olevinaan tomera, vaikka nauratti. Likka kääntyi takaisin, astui ylimmälle portaalle, sai varmaan sadepisaran kuonolleen ja oikein koko sen kroppa sävähti! Ja taas se hipsi sisälle sipsuttaen... Ei halunnut neiti käydä virkistävällä sadepesupissalla enää... Tainnut sekin jo saada tästä alituisesta vesisateesta tarpeekseen!

Kiersimme oikein kunnon päivälenkin kaatosateessa ja myrskytuulessa. Muutaman kerran tuulen kääntyessä puhaltamaan takaapäin Nella alkoi kiskomaan hihnassa häntä pystyssä ja pysähtyi kiusaantuneen näköisenä katsomaan minua. Hymähdin ja kysäisin "Mikä riivaa?", koira siristi silmiään, vilkaisi peräänsä ja jatkettiin matkaa. Huomasin sen sitten vetäneen häntänsä miltei jalkojen väliin, mutta vetäminen loppui siihen. Pupu juoksi pellolla, koira nosti häntänsä ja jämähti heti paikoilleen ja jäykistyi. Taas häntä meni jalkojen väliin, mutta mikään muu vartalonkielessä ei osoittanut mitään pelästymistä tms. Sitten tajusin: tuuli puhalsi suoraan sen peppuun, kun se nosti häntänsä ylös ja koira kiusaantui siitä! Siksi se häntäkin piti vetää pepun suojaksi, kun sen hieno takapuoli ei kestänyt ilmakylpyjä...

Kotiinpäin tullessa Nella osoitti Pelastuskoiran taitojaan... :) Tuulenpuuska tempaisi minulta lippiksen päästä ja älähtäessäni Nella kiepsahti käsittämättömän nopeasti ympäri ja samassa se oli jo pyydystämässä lippistäni! Hieman kuolaisenahan se sen minulle luovutti, mutta oli kyllä kehujen ja namin arvoinen pelastus!

30.7.

Kauhun 2 sekuntia..

Meille sitten sattuu ja tapahtuu.. Nyt oli lähellä enemmänkin tuo sattuminen! Lenkillä köpöteltiin hiekkatiellä ja kuulin jo kaukaa lähestyvän hervottoman metelin, joka lähti kahdesta moottoripyörästä, maasto-sellaisesta. Ääni on jo minustakin ihan kammottava, miltä se sitten Nellasta mahtoi kuulostaa... Nellakin toki vähän kääntyi oikein katsomaan, että mikä maailmanlopun masiina sieltä on tulossa. No, pojat sitten ajoi meistä ohi hurjaa vauhtia, VIEREKKÄIN ajaen ja toinen niistä pyyhkäisi TOSI läheltä meitä, olin juuri käskenyt koiran takaisin reunaan turvaan ja se oli juuri kääntymässä... Tämän läheltä ajavan tyypin kenkä selvästi hipaisi Nellan häntää! Koira säikähti niin, että se pyörähti taas ympäri, onneksi sen kuono ei osunut ohimenevään pyörään, kun hihna jarrutti sen liikettä... Hetki meni siinä henkäillessä ja koiran silmät oli kuin teelautaset, kun se katsoi minuun pelästyneenä! Eikä kuskeista kumpikaan edes vilkaissut taakseen, eivät huomanneet mitään omituista..

Lenkin loppupuolella meidät taas ohitti yksi mopo, mutta tyttö vain luimisti korviaan. Onneksi, sillä olisihan sille voinut joku ikävä muistijälkikin tuosta säikähdyksestä jäädä.. Uskomattomia nuo jotkut tyypit, ikävä kyllä näitä hurjapäitä liikkuu aika usein liian läheltä, eivät tajua minkä riskin ottavat. Tällainen vajaa 30 kiloinen koira kun säikähtää ja hyppää esim. päin, siinä menee pojat ojaan aika vauhdilla...

26.7.

Kyllä valkoisen vaistot toimii...

Tänään tuli eteen Nellalle harvinainen lapsikontakti. Tulimme lenkiltä juuri ja naapuri tuli vastaan lapsenlapsiensa ja näiden äidin kanssa. Nella tervehti pientä poikaa melko nätisti, vaikkei ole kontaktissa lapsiin oikein ollutkaan (omia kun meillä ei ole, eikä kylässäkään ole lapsia ollut). Yritti vain nuuskia hihittävän pojan kasvoja, mutta ei ollenkaan alkanut liikaa innostua, hyvin pysyi tassut maassa, vaikka häntä vispasi puolelta toiselle. Se selvästikin vaistosi, että kyseessä on pieni ihminen, mutta tuntui samalla hämmästelevän, kuinka ne kasvot oli niin alhaalla... Niin hyvällä pusutteluetäisyydellä, kun vaan mamma antaisi lupsaista...

Olin kuitenkin hyvin ylpeä tytön hienosta käytöksestä niinkin vähän kertyneellä kokemuksella lapsista. Pienellä harjoittelulla tuonkin tilanteen saa varmaan helposti vielä hienommaksi, eihän tyttö kuitenkaan malttanut ihan paikoillaan istua, mutta ei sentään yrittänyt jyrätä lasta tarkempaan tutkintaankaan!  

25.7.

Eilen tyttö taas tempaisi... :(

Pidin Nellaa ensimmäistä kertaa vapaana sen jänisjahdin jälkeen metsässä. Omat aistit äärimmillään kävelin kallioilla ja kuuntelin (ehkä jopa yritin nuuskia, hih!) silmät ympärille pälyillen, ettei vain missään vilahda mitään karvaista, siis muuta kuin oma valkoinen karvakasa. No, kiipeily ja metsässä touhuilu meni ihan hyvin, tosin huomasin itsessäni lievää hermoilua, kutsuin koiraa vähän väliä luokse ja tarkkailin sen liikkeitä kuin haukka peltohiirtä. Tehtiin siinä pari paikallaanoloharjoitustakin, makuulla ja istuen, kaikki sujui hienosti. Sitten ihmettelin minne se koira jäi... Ja kääntyessäni näin, että se pyöri selällään maassa, kiemurteli peppu puolelta toiselle heittäen, silmät puoliksi avoinna, oikein "IHANAA"-ilme koirannaamallaan... Kiljaisin, kun arvasin, että jotain ällöä siellä alla kuitenkin on! Ja niinhän siellä oli: löllööntynyt ja pilalle mennyt ISO TATTI! Likan selkä oli aivan limainen ja kaikin puolin luotaan työntävä, YÖKS! Olihan mukava köpötellä sen kanssa sitten pitkää paluureittiä takaisin kotio, kun ohikulkijat katsoivat sitä kuin sillä olisi joku tarttuva tauti! Parilla miehellä kyllä näytti olevan hieman vahingoniloinen pilke silmässään... Ja Nella itse, neiti Nella von Limanuljaska käveli niin pää pystyssä ja ylväänä, vanhan sienen hajun leijuessa sen ympärillä..

Tänään sitten jahdattiin kärpästä kotona. Nella ensin ryntäsi keittiöstä olohuoneeseen sen perässä, minä kaivoin töistä pari vuotta sitten saamani kärpäslätkän ja huitaisin sillä saalista ja... Lätkä hajosi muutamaksi kappaleeksi, mutta kärpäselle ei tapahtunut mitään! Tuijotin sitä hölmönä ja koira alkoi keräillä lattialta palasia ihan innoissaan "Tässä yksi, anna nami, tässä toinenkin, missä ne palkat viipyy?!!". Palaset kerättyämme jatkoimme jahtia ja koira katsoi vuoroin minuun ja kärpäseen häntä hulluna vispaten, se oli aivan innoissaan, kun saalistimme yhdessä! Osuinhan vihdoin sitten siihen ötökkään ja ennenkuin ehdin tehdä mitään, Nella nappasi sen suuhunsa, irvisti ja nielaisi. Eikös se luonnossa ollut se laumanjohtaja, joka syö saaliin ja jos jotain jää jäljelle, niin menköön alemmille....? Hmm... :) 

21. - 22.7.

Kesäloma alkoi! :))

Lauantaina pihalla möyriessä jälleen naapurin poju, Nellan "salarakas", ilmestyi aidan toiselle puolelle tervehtimään.. Hiivin nappaamaan koirista kuvan, Nellan ilme on juuri sellainen "UPS, me jäätiin kiinni!" ja uros hipsi nopeasti omalle pihalleen heti minut huomattuaan... Niinpä, tämmöistä se on nuorikkotyttöjen kanssa, kun pojat alkaa nurkilla norkoilemaan ja niitä saa hätistellä matkoihinsa... :)

Ollaan harjoiteltu Canis-lehden haastetehtävää naksuttimella, mutta tuo "Kissat haisee"-temppu hieman sekoittaa pakkaa, tytön on vaikeaa tajuta, että en halua nyt sitä toimintoa enää naksuttimella, vaan haen toisella tassulla tehtävää. Muutaman kerran onnistuttiin kuitenkin, vielä ei käskyä siihen ole liitetty.

Loman aikana on nyt tarkoitus alkaa taas enemmän panostamaan ihan tokoiluun, naksutin siihen liitettynä.

Ilmoitin Nellan mukaan joukko-lonkkakuvauksiinkin, valkkareiden (Sari Pasasen järjestämiin Mevetissä), katsotaan päästäänkö, kun viimeinen paikka oli mennyt ja jäimme nyt varapaikalle, jos joku peruu. Jännittää jo etukäteen....

Kyllä tuo koiruus aika sätkynukke välillä on.. Kävellessämme ostoskeskuksen läpi, kauppias oli sulkemassa liikettä ja siirsi sisään ulkomainoksiaan. Tyttö loikkasi häntä koipien välissä metrin eteenpäin, kun yksi mainos kolahti maahan. Onneksi se ei kuitenkaan jää asioita kammottelemaan, vaan vilkaisee minuun (hakee selvästi minusta reaktiota) ja kun vaan jatkoin matkaa rauhassa, niin se tuli mukana, kuitenkin pari kertaa taakse vilkaisten ja varmistaen, ettei se mainos ala sieltä perässä kömpimään kai.... Mielenkiintoista nähdä sitten joskus luonnetestissä, tuleeko valkoisten paimenkoirien pituushyppyennätys, kun joku laukaisee starttipistoolin...!!

Sunnuntai-iltana kastelin jälleen pihaa, mieleen tuli, pitäisikö ottaa koirasta siinä videokuvaa ja liittää mukaan teksti: "Miten puhtoinen, kaunis ja pörröinen valkoinenpaimenkoira muutetaan katurakiksi 10 sekunnissa?".... Sillä olihan koira taas hurjan näköinen sen kastelun jälkeen, itse asiassa, se oli vietävä suoraan suihkuun, ennenkuin sitä muualle kotiin pystyi päästämään.. Se keksi meinaan uuden hauskan tempun, kun mamma joutui käymään sisällä kesken kastelun. Siihen kohtaan, mihin letkun jätin suihkuamaan, se alkoikin kaivaa kuoppaa keskelle pihaa.. Maa oli niin mukavan pehmeää siinä, mihin se vesi suihkusi, joten IHANA KURAKUOPPA OLI KAIVUUTA VAILLE VALMIS! WUH!! Jestas, mikä sotku.... Hulluilla, kuten myös koirilla, on huvinsa.. :) 

Otin videopätkää ihan kastelun alusta, siitä miten suihkuveden kimppuun hyökätään, IIK, hienotassut kastuu, juostaan karkuun suihkussa, taas hyökätään juomaan jne.. Tervetuloa Gallerian puolelle katsomaan "vesipetoa"... ;)

20.7.

Sain aamulla suru-uutisen Netta-siskon omistajalta Teijalta, Netan "isosisko" Milla (labradorinnoutaja) on eilen noussut siivilleen sateenkaarisillalle enkelinä muiden koiraenkeleiden joukkoon sairauden uuvuttamana... Otamme osaa heidän perheensä syvään suruun. :( 

18.7.

"MC Koppa-koppakuoriainen, koppa-koppa-koppa...."

Aamulenkki, klo 06.18, metsässä, herkässä lintujen aamulaulukuorossa ja tuulen humistessa puissa, auringon ensisäteet pilkahtelevat oksien välistä alkaen lämmittää metsän yön jälkeistä viileyttä... Ja yht'äkkiä tämän rauhallisen hetken rikkoo Nellan suorastaan sapelitanssin tahdissa etujaloilla askellettu ripaska! Ihan edessäni, tytön peppupuoli suorastaan ponnahti ilmaan, koira käveli melkein pelkästään etujaloillaan pari metriä, kääntyi hätäisesti ympäri ja alkoi tutkia nenällään paikkaa, josta käveli. Minä tuijotan aamutokkurastani nopeasti virkistyneenä, että mitä se koira taas tyhmäilee... Nella tönii jotain hyvin varovaisesti kuonollaan ja kulmahammas välillä vilahti likan naaman vetäytyessä irvistykseen. Iso koppakuoriainen! Neiti Nella von Hienotassu astui sen päälle ja tulos oli kuin rinsessalla, jolla oli herne patjakasan alla. Oli niin epämukavan inhottavaa, vähemmästäkin alkaa tassu nousemaan!

16.7.

Kiusa se on pienikin koiran kiusa.. ;)

Käytiinpä sitten eilen taas pellon kautta lenkillä. Hihna tiukasti ranteessa (että jos hurtta meinaa rynnätä, niin vie sitten käteni mukanaan) kävelimme keskeltä pupuja vilisevää peltoa! Laskin ainakin seitsemän pitkäkorvaa loikkimassa paikasta toiseen ja melkein tuli tarkkailtua, josko joutuu pullottavat silmät korjaamaan taskuunsa mukaan, jos ne innostuneen koiran päästä popsahtavat ulos! Koko peltopätkä pidettiin hihnasulkeisia, vaikka kuinka niin haluaisi lähteä kunnon jahtirynnistykselle, niin minuahan ei hihnassa kiskota! Olisipa ollut kamera mukana, olisi saanut mahtavia koiran ryhtikuvia, kyllä oli rintakehä niin rottingilla ja kaula pitkä kuin joutsenella, kun Nella yritti pellon viimeiseen oljenkorteen asti nähdä jokaisen pupupöksyn! Mutta vaikka tyttö näytti olevan taas aivan homekorvainen (kuulo tukkiintunut täysin), niin kuitenkin se käveli suurimman osan pellosta vain nypyttäen hihnaa, ei hartiavoimin kiskoen. Kaippa tuo tyyppi huomasi, että "Ei se hihna nyt irtoa, ei se irtoa....".

Sain muuten viikonloppuna jo toppuutella tyttöä niitä ritilärappuja kiivetessä. Oli semmoinen meininki kapuamisessa jo, että korkeanpaikankammoinen mamma meinasi alkaa kompuroida pelosta jäykkien kinttujensa kanssa! Ei tunnu tytöllä enää sekään missään, innolla vain "tulta päin"! 

Viikonloppuna tuli pari eläinkohtaamistakin (hihi..):

Ensimmäinen näistä oli lauantai-sunnuntai-välisenä yönä puolen yön aikaan. Olin pienellä pissityslenkillä vielä ja ajotien yli lähti möyrimään joku melko pieni pallero meitä kohti. Nella pysähtyi ihmeissään katsomaan sitä, niin pysähdyin minäkin. Meni hetki, että tajusin sen olevan pikkusiili. Se vaan mönki lähemmäs ja lähemmäs ja Nella peruutti vähän. Sanoin koiralle huvittuneena "Se on siili!" (Niinpä niin, koirahan tajusi heti ja nyökkäsi....) ja äänensävyni sai jo koiran vähän rentoutumaan. Odottelimme vielä hetken ja eikös tuo piikikäs pullero vain köpötellyt suoraan Nellaa kohti! Nella näytti taas epävarmalta ja sitten hypähti vähän omituista otusta kohti, jolloin sepä jähmettyi, alkoi tuhnuttaa ja hypähti myös! Kyllä Nella säikähti ja pomppi pois sen luota! Päästi pari haukahdustakin ja kun aloin nauraa, se katsoi minuun todella tympiintyneenä (jos sellaisen ilmeen koiran naamaan nyt oikeasti saa). Typerä mamma, nauraa toisen järkytykselle! Ja siili jatkoi matkaa Nellan tuijottaessa... Varmaan Nellan mielestä se oli todella suuri persoona pienessä piikkisessä paketissa ja sitä oli parempi kunnioittaa!

Olemme pari kertaa törmänneet ratsuihin, mutta siitä on jo aikaa. Nyt oli aitauksessa kaksi hevosta ja yksi poni. Nella oli harvinaisen rauhallinen ja vain tarkkaavaisena niitä katseli. Se toki auttoi hieman, että olimme tien toisella reunalla ja ihailin hevosia ääneen. Mikä siinä huvitti, oli se, että Nella yritti selvästi kurkkia hevosten ohi sitä ponia, taisi olla Nellan mielestä se sopivampaa kaliiberia oleva kaveri...  

12.7.

Voi elämän kesä, että hävettää.... Ei kaikki aina niin hauskaakaan koiran kanssa ole...

Nyt tuo riivatun saalistava paimenkoira sitten otti ja lähti jäniksen perään pellolla... Ja käsittämätöntä oli se, että se lähti sitten vielä hihnaa jalkojensa välissä roikottaen!!

Kyllä nyt oli jollain ilkeällä, vain sopivaa hetkeä odottavalla karmalla pitkäkyntiset sormensa pelissä, ei muuten voi kaikki mahdollinen tapahtua samalla hetkellä! Nellan "tuttipullo" lipsahti kädestäni, aloin vaihtaa hihnaa toiseen käteen poimiakseni pullon maasta (tätä en vieläkään tajua, miksi en poiminut sitä sillä kädellä, josta se putosi!!?? Joku bitti meni taas mamman päässä vika-asentoon...) ja juuri siinä vaihdon hetkellä Pumpeli Pitkäkorva päätti singahtaa n. 5 metrin päästä vauhtiin! Ihan kuin se olisi vain pantannut siinä paikallaan ja odottanut, että tulee sopiva hetki testata koiranomistajan refleksejä (ja nehän petti oikein rankasti)! Samalla sadasosasekunnilla lähti koira ja tuntui kuin se hetki olisi hidastunut silmissä, hihna heiluu ilmassa nenäni edessä ja haparoin kiljahtaen sitä sormiini, joista se kuitenkin lipsahti... Ja huudan ja huudan ja koira juoksee ne kuuluisat hippulat vinkuen jäniksen perässä ja koirakin alkaa jo vinkumaan turhautuneesti juostessaan, mutta silti vaan juoksee.. Juoksen itsekin pettävällä peltomaalla ja maitohapot iskee jalkoihin ja jään vain täristen seisomaan ja kauhuissani odotan, että hiekkatieltä puitten takaa kuuluu tömähdys kun koira törmää autoon.... Meni minuutti ja koira porhaltaa puitten välistä takaisin pellolle ja kutsun sitä, se alkaa hölkätä luokse. Matkalla lähtee lintu lentoon ja koiran suunta muuttuu taas! Karjaisen EI ja nyt se sentään toimi. Niin Nella sitten palasi luokse ja otin sen samoin tein kiinni. Helpotus vei mammalta hetkeksi voimat ja kyykittiin siinä pellolla jonkin aikaa molempien läähättäessä. 

Sitten se mikä hävettää: hiekkatietä kävelee nuori nainen pienen mustan koiran kanssa sieltä, minne Nella oli juossut. Vaikken läheltä häntä nähnyt, mutta jo naisen ruumiinkieli kertoi, että he ovat nähneet Nellan juoksemassa vapaana, toivon mukaan se ei käynyt moikkaamassakin (en tosin kuullut mitään siihen viittaavaa ihmisen huutoa, haukuntaa tms.).. Nainen seisahtuu useaan kertaan, katselee meidän suuntaan, jatkaa matkaa ja pysähtyy taas. Kun lähdimme sitten kävelemään kohti, hän kääntyi takaisin sinne mistä tuli ja ehti jo pois näkyvistä ennenkuin ehdin tielle. Olisin niin halunnut kysyä tapahtuiko jotain ja jos vaikka he vain säikähtivät, niin olisin edes pyytänyt anteeksi..    

9.7.

Meillä taitaa olla taas monsteri-kausi menoillaan.. Likka kohottelee karvojaan pienestäkin jännitteestä (olisi muuten Viimeinen mohikaanikin ylpeä siitä selkärangan päälle kohoavasta karvatuhvelojonosta!) ja sätkyilee. Eilen illalla keittiön ikkunasta katseli kahden dobermannin kisailua ja haukkumista ja jo oli piikkisikana koko koira! Ei murise, ei hauku, häntä matalalla se tuijotteli koirien touhua ja säkä oli kohonnut n. 10 cm, ihan niskasta hännäntyveen asti. Tuhahdin sille (tyyliin: "oletpas höpsö..") ja sanoin "raauhaa", jolloin karvat alkoivat laskea alaspäin ja häntä alkoi heilua niin, että koko otuksen runko vispasi kiemuralla.

Aamulla lenkkitossu rahahti hiekkatietä vasten, kun tyttö oli nuuskimassa jotain äärettömän tärkeää aamu-uutista ja yllättävän "vaaralliselta kuulostava" ääni sai sen pomppaamaan syrjään niin, että se melkein kaatui ojaan! Toinen tilanne tuli, kun kaksi nuorta harakkaa pyrähti lentoon yhden lähipuskan takaa (ja taas karvapää oli täysin uppoutunut nuuskuttelemaan jotain). Oli ensimmäinen kerta, kun likka lähtee lintuja pakoon!! :) Tosin nopeasti se tajusi, että nyt jokin meni väärinpäin... Että sellainen herkkä neiti-Nellainen...  

Mielenkiintoista on ollut huomata, että tyttö kuuntelee käskyjä yleisesti paremmin näin juoksujen jälkeen, Nellan sisäinen adhd-lapsi taitaa alkaa hieman "parantua"! Pitkä paussi harjoittelussa saattaa myös olla asettanut sen jotenkin paremmin "kuunteluasteelle", joten nyt kun sain vielä "Naksutinkoulutusta koirille" -kirjan lainaksi kirjastosta, pitääkin alkaa pikkuhiljaa lisäämään treenaamista! Yksi harjoittelemamme temppu alkaa olla viimeistä silausta vailla, ehkä pian saan taas uutta videota tänne sivuillekin (tosin vanhojakin on vielä videoimatta...)! 

Olen myös alkanut jokaisella lenkillä menemään lyhyitä pätkiä hölkkää (syy on ihan hihnan TÄSSÄ päässä, tuntuu, ettei keuhkoissa tilavuus riitä vielä, saisikohan vedettyä sitä happea mahaan, sinne ainakin mahtuisi...) ja sisko-Netan omistajan Teijan kanssa juuri ihmeteltiinkin, kuinka nämä kakarat ovat osanneet niin hienosti aina juosta mukana ilman vetämistä, kun vauhtia on enemmän kuin kävellessä? Eihän niitä ole siihen edes opetettu juosten tai pyöräillessä.. Joku sisäisesti rakennettu juttu, etteivät pyri itse lisäämään vauhtia, joka tapauksessa se on hienoa!

4.7.

Toinen onnistunut takaisinkäskytys (oikeastaan ärähdys tällä kertaa) takaa-ajosta! :))

Tyttö oli lenkillä muutenkin oikein mamman Kulta (oikeasti isolla K:lla), otti kontaktia hienosti (tosin osittain mukana kantamaani Nellan "tuttipulloon") ja uskoi käskyjä kuin sitä olisi joku kouluttanutkin joskus.. heh heh... (Alla juottomallia á la Nella)

Mutta hienoin juttu tapahtui jälleen pellolla:

Päästin Nellan vapaaksi tarkastettuani ensin, ettei ainakaan pitkäkorvaisia töpöhäntiä näy missään. Otettiin vähän seuraamisharjoituksia (taas unohdin sen riivatun naksuttimen kotio), paikallaoloa ja lopuksi heittelin nameja etsittäväksi. Kun namit oli etsitty, tämä valkoinen metsästäjä huomasi kaukaa lentoon lähtevän variksen ja ei kun perään!! Kielto meni kuuroille korville (tai tarkemmin sanottuna välinpitämättömille aivoille), mutta heti sen perään ärjäisin jotain (mitä itsekään en tajunnut, kuulosti lähinnä omissakin korvissa vain sekalaisille äänteille peräkkäin, ei kuitenkaan ollut mikään luoksetulo-käsky...) oikein keuhkojeni pohjasta ja melkein oikein hyvällä mielikuvituksella kuulin rajun jarrutusäänen ja tyttö lähti hurjaan laukkaan takaisin! JESSS!

Vähän kuitenkin nolotti, kun hiekkatiellä jonkun matkan päässä käveli nainen sakemanninsa kanssa ja he pysähtyivät kuin seinään nähdessään valkoisen "sushukkasen" juoksevan täyttä häkää vapaana pellolla... Osasin kuvitella, miltä mahtoi siitä omistajasta tuntua, kun Nellan huomasi.. Mutta rinta röyheänä kuitenkin otin takaisin palaavan koiran vastaan, kun se niin hienosti palasi luokseni! Ihanaa ja hienoa! Näitä onnistumisen hetkiä tarvitaan!

3.7.

Saipahan taas vieras mies hupia...

Kävelimme lenkillä Lammaslammen rannalla. Siellä joku mies oli verryttelemässä juoksulenkkiään varten, punnersi, teki vatsalihaksia, venytteli... Ja istuimme siihen puistonpenkille pitämään "rauhoittumistauon" (joita silloin tällöin kesken lenkkiä pidän, olen tosin itsekin epäillyt, että pidänkö niitä sittenkään koiran koulutuksen vuoksi vai siksi, että kirmatessa koiran perässä oma hapenottokykyni ei tunnu kehittyvän riittävän nopsaan). Nella sitten otti tuon miehen "kiikariinsa". Se nosti ja laski päätään punnerrusten tahdissa, heilautti häntäänsä ja kallisteli päätään vatsalihasharjoitusten ja venytysten aikana. Minua nauratti koiran niin suora, häpeilemätön tuijotus toisen harjoitellessa, lopulta mies lysähti punnertaessaan mahalleen nauramaan. Nella vilkaisi minuun ja näytti sekin virnistävän, olisi varmaan kovasti tehnyt mieli osallistua miehen touhuhetkeen. Ainakin jos itse yritän kotona tehdä vastaavia liikkeitä, niin se puskemisen, pusuttelun ja ääneen murmuttamisen määrä on niin valtaisaa, etten pysty keskittymään tekemiseen ollenkaan. Joka suunnasta tulee märkäpusuja, karvainen maha naamalle ja yninää ja äninää korvat täyteen... Toisaalta, voihan sen ottaa niinkin, että vajaa 30 kiloa ylävartalon päällä lisäpainoa on vain kunnon vastus, kyllä siinä vatsalihakset saa kyytiä! Mutta myös hengitystiet tukkeutuu karvoista...

Iloinen yllätys oli se, että neiti-"bussikammo"-Nellainen uskaltautui nuuskimaan päätepysäkillä seisovan bussin avoimista ovista sisään ja jopa astui toisella etutassulla sisäpuolelle! Seisoin vain hiljaa paikallani ja katselin, miten pitkälle tytön rohkeus riittää. Kun se sitten selvästi jäi siihen, kehuin rauhallisesti ja jatkoimme matkaa. Pääasia oli, että Nella itse, oma-aloitteisesti otti itseään niskakarvoista kiinni ja teki varovaisen tutustumisen tuohon niin kauheaan "otukseen". Siitä olin pahoillani, etten muistanut ottaa naksutinta mukaani lenkille, se olisi voinut olla hyvä väline käyttää tuossa tilanteessa. Mutta silti, Way to Go Nella!! :) 

KESÄKUU

28.6.

Olipas hauska katsoa, kun valkkari liikkuu kuin sammakko... :)

Lenkillä päätin poiketa kapuamaan korkeita ritilärappuja sillalle. Oltiin jo aiemmin muutaman kerran niitä kokeiltu, melkein poikkeuksetta Nella-hienotassu on karsastanut niitä jo heti alussa, enkä ole likkaa pyrstöstä väkisin halunnut ylös työntää. Joku aika sitten onnistuttiin ensimmäisen kerran, mutta kovin matalaliitoa se oli, maha rappuja vasten koira kömpi perässäni ylös.. Hihi..

Nyt sitten tyttö menikin edeltä! Vauhti oli reipas, vaikka se tapahtuikin kaikki neljä raajaa sivuilla (varpaat levällään kuin räpylät) ja matalana edelleen, korvat takana ja häntä rappuja viistäen. Oli emännänkin vain tuijotettava koiran menoa, kun omat polvetkin vähän tutisee korkeilla paikoilla, saati sitten kun rapuista näkee suoraan läpi..

Illalla laitoin musiikkia soimaan ja fiilistelin laulaen mukana.. Käännyin vain nähdäkseni, kuinka Nella silmät pyöreänä, korvat luimussa ja pää matalana tuijottaa minua eteisestä, hiipii keittiöön.. Jäin tuijottamaan sen perään, ihan näytti otus siltä, että sen herkät musikaaliset korvat kärsivät äänisaasteesta, joka suustani suorastaan tulvi! Lauluni katkesi ja likka rynnisti paikalle innosta häntä heiluen, huokasin raskaasti.. Ei ole mammalla Idolsiin asiaa...

16.6. 

Elämän ensimmäinen pupujahtipv..

Niinpä niin, vaikka sitä kuinka lastaan yrittää varjella, estää tekemästä tyhmyyksiä, tarkkailee ympäristöään, niin ei kaikkea voi kuitenkaan välttää. Olen onnistunut varomaan, ettei tyttö pääse jänisjahtiin vapaanaollessaan lenkillä, NIIN TOKI SEN PUPUN PITÄÄ SITTEN TULLA IHAN MEIDÄN PIHAAMME VAUHTIA HAKEMAAN! Kuvittelin, ettei tuosta aidasta pikkulintua isompi läpi meidän puolelle tule, niin johan se jänö sinne jotenkin oli päässyt.

Päästin Nellan vain "pikkupissalle" ennen kauppaan lähtöäni, enkä tajunnut miksi kriikunapuun alla nokkonen heilahti. Koira astui portista sisään ja sitten se oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, lähinnä sille jänikselle... Olisi ollut videossa menoa, jos kuvattua olisi ehtinyt! Jänis painaa edeltä ympäri pientä pihaamme, koira perässä ja minä kädet heiluen ja huutaen niiden molempien jäljessä. Jänis juoksi paniikissa, kun kaksi hullua kirmaa perässä, mahtoi kirota mielessään "että pitikin juuri tuossa aidan kohdalla kyykistyä alta tälle puolelle?!".

Pelkäsin, että Nella tekee siitä paistin ja ilmeisesti se kokeilikin sitä hampailla pysäyttää, kun kuului pienen pieni vinkaisu. Onneksi tyttö ei innostunut siitä lisää, vaan ei ainakaan suuhunsa uutukaista "karvaleluaan" enää hamunnut. Muutama minuutti siinä kilpajuoksua mentiin, kerran koko töpöhäntä lensi voltin ilmassa, kun Nella sopivalla hetkellä kuonolla sitä ilmasta tönäisi..

Onneksi pitkäkorva sitten löysi kuopan aidan alta, josta itsensä läpi survoi ja pääsi karkuun. Siinäkin katsoin suu auki, kun meidän likka työntää kuonoaan jänön turkkiin ja imppaa sen tuoksua nenäänsä kuin hurmoksessa! Olisi voinut odottaa, että se ottaisi hampailla kiinni ja kiskaisisi karkulaisen takaisin, mutta eipä tuo näyttänyt sitä ihastukseltaan tajuta..

Pari minuuttia ehdittiin läähättää molemmat ja sitten jo naapurin pinseripoika-Remu ilmestyi aidan taakse vinkuen ja innoissaan saatuaan Nellan juoksu-tuoksut nenäänsä, joten taas sain jahdata koiraa kiinni ja kiikuttaa tytön sisälle.. Huh!

14.6.

Tytöllä onkin oikea täsmäase käytössä...

Kyllä suun veti meikäläiselläkin aika virneeseen, kun likka aamulla nuuskutteli maastossa kaljapullon korkkia, en tiedä lukiko se siitä kuka on pullon avannut, mitä kaljamerkkiä se mahtoi olla, kuinka paljon mallasta juomassa on prosentuaalisesti... Mutta kauan se analyysi kyllä tuntui kestävän. Lopputulos olikin sitten se, että tyttö ei selvästikään pitänyt korkista saamistaan uutisista, joten se kyykistyi ja lirautti pisit korkin päälle! Ja että oli tarkka osuma, miten ihmeessä voi koiran pepusta löytyä sellainen tutka, että se osuu muutaman pisaran tiristäessään suoraan siihen korkkiin!?? Omituisten Otusten Kerhopäällikkö taas touhuaa..

HUOM! seuraava aamun lenkkitapahtuma ei ole niitä kategoriaan "Tavallisia koiranomistajan kakkajuttuja", jossa omistaja yht'äkkiä ulkona avoimella paikalla kiljaisee "Hieno kakka!", kun pentu tekee ensimmäisen tekeleen ulos....: 

Hymyyn oli aihetta taas, kun tyttö oli "sillä isommalla" hädällä ja ohi kulki vanhempi mies, joka hidasti kulkuaan meidän kohdalla ja katseli Nellan touhuja. Tyttö kun teki ensin osan yhteen kohtaan, siirtyi puoli metriä, teki lisää jne... Mies virkkoi hyvin hartaan näköisenä minulle "Näyttää ihan kuin sieltä putkahtelisi lihapullia..". Ehkä tätä ei olisi pitänyt tänne kirjoittaa, mutta kun sen miehen ilme ja ääni oli niin käsittämättömän harras, että se ei sopinut asiayhteyteen mitenkään... :) Nämä tilannekohtaiset huumorit (vaikka mies vaikutti olevan kyllä ihan tosissaan) kun ovat niitä parhaita!

6.6.

Koko kevään mittainen odotus on viimeinkin ohi, neidin 1. juoksut alkoivat! :)

Nella on hieman hämmentynyt, kaikkien tuoksujen vietävissä, huuhailee ympäriinsä kuin se toinen "herne" sieltä koiruusaivoista olisi täysin hukkateillä. Kovasti kyhnäilee ja kaipaa hellyyttä vielä normaaliakin enemmän.. Voi toista..

Katseli koira pää kallellaan, kun kysyin Hänen Juoksuisuudeltaan, josko pitäisi juoksupöksyt hänelle ostaa? Ihmetteli ressu varmaan, että kyllä sitä osataan juosta niitä ilmankin! Yhteisellä päätöksellä päätimme sitten jättää ne ostamatta.

Ylpeänä illalla huokailin, että "karvaisesta lapsesta on nyt sitten tulossa se AIKUINEN NARTTU..."! Ja onko joku tosissaan väittänyt, että homeopaattiset aineet eivät tehoa?? Kasvattaja Mirva juuri tänään pisti meille postiin tulemaan Pulsatilla-nimistä ainetta, jota olisimme voineet kokeilla antamaan sykäystä juoksujen alkuun! Nehän toimivat jopa etänä, postista käsin! 

TOUKOKUU

18.5.

Lintujahtipäivä!

Olimme pellolla, Nella vapaana, pelailimme sukkapallolla ja yksi pallon hakureissu muuttuikin sitten lintujahdiksi.. Kaksi pikkuruista lintuparkaa pyrähti lentoon juuri Nellan kuonon edestä ja tyttö ryntäsi tietenkin perään. Linnut lensivät niin lujaa kuin pystyivät, n. 2 metrin päässä koiran kuonosta, suoraan sen edessä, mutta eivät saaneet välimatkaa perässä viilettävään koiraan.

Karjuin perään, tuntui, ettei mikään auta, lopulta huusin käskyn "Nella, TÄNNE!". Ääneni kaikui pellon reunassa, rinteen päällä olevien latojen seinistä tuplana omiinkin korviini ja valkoinen saalistaja JARRUTTI niin, että kuiva multa pöllähti ja LÄHTI JUOKSEMAAN TAKAISIN! Olihan SUURI hetki omistajalle (ja myös koiralle, joka sai puolikkaan kourallisen nakkeja, rapsutuksia ja kehuja ihan täydestä emännän sydämestä)!!

HUHTIKUU

21.4.

Jouduinkin aika syyniin, kun tulin kotiin katsomasta 10 pientä valkkaripentua!

Olin naapurini kanssa vierailulla Nellan siskon Sannin kotona ihailemassa pieniä sydänten- (ja vähän käsienkin) murskaajia. Hyvä, etten laukkuuni yhtä mukaan pakannut! Mahtoikohan Anita varmuuden vuoksi laskea pennut, kun lähdimme...? :)

Sanni oli hyvin rauhallinen, aikuismaisempi ainakin kuin Nella. Koko- ja ulkonäköeroakin oli jonkin verran, Sanni on kookkaampi ja lyhytkarvaisemman näköinen. Sisko tuli lattialle istuttuani eteeni rapsutettavaksi ja painoi päänkin minua vasten. Mahtoikohan vielä muistaa minut pentujen noutoreissusta ja viime vuoden tapaamisestamme..

Kotiin tultuani minulle tehtiin oikein perusteellinen ruumiintarkastus, erityisesti pienten valkoisten lasten suussa useasti käyneet varpaani kiinnostivat Nellaa kovasti! 

16.4.

Nella sai huutia oravalta lähdettyään jahtaamaan sitä! :)

Tytöllä silmissä välähti, kun se näki metsässä oravan. Ei kun jahtiin! Orava kiipesi puuhun karkuun sylkien ja säksättäen Nellalle, joka näkemästäni päätellen yritti kiivetä perässä....... Ja yht'äkkiä orava nakkasi Nellaa kävyllä otsaan! "Pure tuota, valkoinen peto!"

Näkemisen arvoinen oli myös koiralla ilme, kun luoksemme rynnisti vapaana oleva koira, jonka sitten ajoin pois, koska Nella oli hihnassa ja kävelimme hiekkatietä (autotie) pitkin. Nellan katse oli kuin eräästä mainoksesta: "Meidän äiti tekee teistä ruokaa, jos tänne tulette!".

15.4.

Molemmille ensimmäinen esineruutu-kokeilu meni eilen illalla hienosti!

Tallasin alueen, tiputin sinne 3 esinettä (hanska, ruuvitaltan kahva ja pieni muoviputkilo) ja Nella haki ne todella nopeasti ja toi ne minulle! Olin todella ylpeä tytöstä!

Tänä aamuna sitten heräsinkin ripsentaivuttaja ja kynä tyynyni viereen kannettuna.. Joko karvapöksyä nolottaa lähteä meikkaamattoman omistajansa kanssa lenkille aamuisin tai sitten sen esineiden hakuinto sai todella kovan potkauksen tuosta ruudun tekemisestä.. Mene ja tiedä.. Katsotaan, mitä se huomenna viereeni raahaa!

MAALISKUU

28.3.

Kyselin tänään karvapäältä: "Oletkos tekemässä juoksuja, tytteli?". Tytteli vastasi katseellaan: "No, ei tässä nyt juuri niin hirveästi juoksuta, kuinka niin?"

Ainakin mikropissejä tehdään joka kadun kulmaan, itseään putsataan, koira on välillä kuin ADHD pahimmillaan, välillä taas taivaanrannan maalari haahuilee lentokoneita taivaalta... Nimellä kutsuminenkin vaikuttaa olevan ihan vierasta kieltä koko koiralle.

1.3.

Naksutinkoulutukseen lisätty kosketuskeppi ja -alusta. Alkuun tyttö yritti ainoastaan poimia kepin päässä olevan styrox-pallon suuhunsa ja sitten se jo kävi ihan sutena siihen kiinni, kun huomasi, että vedän kepin pois. Sitten tajusi, että sitä vain hipaisemalla saa naksauksen ja lopulta koira alkoi jo suorastaan survoa kuonollaan palloa (epäili kai, etten muuten kosketusta huomaa..)!

Kosketusalustaharjoituksetkin menee hyvin, alustaa voi nyt jo siirtää eri tasoillekin ja likka läpsii sitä tassulta kaikissa paikoissa, minne sen vain asetan. Täytyy vain alkaa keksimään eri tapoja näiden taitojen hyödyntämiseen!

HELMIKUU

22.2.

1-vuotis syntymäpäivä! ONNITTELUT LÄHETETTIIN KOKO PENTUEELLE!

Muutama vieraskin kutsuttiin tytön synttäreille ja toki emäntä leipoi ihan suklaakakkuakin...

1.2.

Olemme aloitelleet naksutintreenejä, vielä pienimuotoisesti, mutta tyttöä tuntuu kovasti kiinnostavan. Oppi todella nopeasti mitä se naksaus tarkoittaa ja on todella aktiivinen tarjoamaan suorastaan KAIKENLAISTA toimintaa!! Eli jopa näin alkumetreillä tämä vaikuttaisi olevan Nellalle sopiva koulutusmetodi. 

TAMMIKUU

23.1.

Päivä päivältä enemmän varmistuu, että näiden pentujen taustalla jossain hyvin kaukana, esiesiesiesi-isien ja -emojen verestä löytyy Houdiniin ja Salvador Daliin viittaavia geenejä..

Tyttö on jo kaksi kertaa suorastaan uinut kuin saukko ulos Hurtta-valjaistaan, se luiskahtaa liskomaisesti vain "plups - ulos", kuin margariinilla tai öljyllä voideltu! 

1.1. 

Uusivuosi osoitti, että Nella ei tunnu olevan ainakaan pahasti paukkuarka! Alkuun se hieman säpsähteli (kumartui kyyryyn ja veti pörröhännän ihan massuun) kaikkia vinkuvia, viheltäviä ja paukkuvia ääniä, mutta omalla pihalla namien etsintä rentoutti tytön niin, ettei se enää huomannut naapurustosta kuuluvia koviakaan jysähdyksiä! :) 

Muuten vuosi alkoi hieman ikävästi, kun emännällä alkoi selkä reistailla heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Tästä seurasikin sitten pitkälle keväälle asti sairaslomaa, tosin Nellalle tuo tuntui sopivan, kun tytön yksinolohetket jäivät vähäisiksi.

Suurempien lenkitysten tilalle on sitten tullut kotipiirissä mm. temppujen harjoittelu. Istumaharjoituksia tehdessä on tyttö kyllä katsonut emäntäänsä kuin itseään alempiälyiseen "Siinä se heittelee itsekseen palloa, taputtaa käsiä yhteen ja kävelee ympäriinsä.. Voi mamma-parka, taitaa nuo selkävaivat vaikuttaa ihan ylös asti...". Mutta koiran mielenkiinto pysyy kyllä hyvin yllä, vaikkei itse saakaan tehdä muuta kuin istua!